Koirilla on iltavillit. Silloin menee matot kasaan ja kuuluu kamalaa töminää - muttei mitään muuta, sillä koirilta on sisällä leikkiminen kielletty. Siksi ne painivat tuolla ihan hipihiljaa, ettei kukaan tule kieltämään. Kuuluu vain miten huonekalut siirtyy, muttei yhtään sitä tavanomaista ärinää ja pörinää, mitä sallituissa leikeissä on. Ovelia otuksia. Ja jos joku kulkee ohi, ottaa jompi kumpi heti lelun suuhun, sillä lelun kanssa saa leikkiä sisälläkin: "Enhän minä tuon toisen kanssa paininut, kun tällä lelulla -- sen toisen kuono nyt vaan sattuu olemaan mun suussa ja sen kuolaa mun korvassa."
Iltavillit on mun mahassakin. Töminää ja melskaamista. Kuperkeikkoja ja tuuppimista. Ihanaa, pientä möngerrystä.
Minä harkitsen vakavasti sitä, mihin jo päätin, etten sorru. Ylimääräistä ultraa. En siksi, että olisin huolissani mistään, vaan siksi, että tuntuu niin toivottoman pitkältä ajalta odotella vielä 4 kokonaista kuukautta ennen kuin pienen taas näkee! Toisaalta villi ajatus, että seuraavan kerran, kun hänet näkee, onkin kyseessä ihan elävä ja oikea ihmislapsi.
Iltavillit on mun mahassakin. Töminää ja melskaamista. Kuperkeikkoja ja tuuppimista. Ihanaa, pientä möngerrystä.
Minä harkitsen vakavasti sitä, mihin jo päätin, etten sorru. Ylimääräistä ultraa. En siksi, että olisin huolissani mistään, vaan siksi, että tuntuu niin toivottoman pitkältä ajalta odotella vielä 4 kokonaista kuukautta ennen kuin pienen taas näkee! Toisaalta villi ajatus, että seuraavan kerran, kun hänet näkee, onkin kyseessä ihan elävä ja oikea ihmislapsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti