Parhaita hetkiä vuoden 2013 varrelta

Alla kuvissa muutama hetki kuluneen vuoden varrelta. Jotenkin sitä alkuun mietti, ettei tänä vuonna ole ehtinyt tapahtua niin kamalasti. Kuitenkin nämä kuvat saivat huomaamaan, että elämä on vallan ehtinyt muuttumaan viimeisten 12 kuukauden aikana, vaikka suurin osa muutoksista koskeekin vain perhe- ja kotioloja.

Ehkä tuo tunne tasaisen rauhallisesta vuodesta selittyykin sillä, että vielä edellisvuonna seikkailtiin miehen kanssa 20 maan läpi vanhalla pikkubussilla, tehtiin 3 reissua Lappiin ja elettiin muutenkin paljon liikkuvampaa elämää. Tänä vuonna keskityimme paljon vahvemmin kotiin, perheeseen ja lähiluontoon.

Tänä vuonna myös menimme naimisiin metsäkirkossa ja heti alkuvuodesta aloimme laittamaan kodiksi tätä vuonna 1812 rakennettua hirsitaloa maaseudun puolella. Hitaasti remontti etenee edelleen - ja samalla myös hyvin stressittömästi. Keskeneräisyys ei enää vaivaa, kun on tyytyväinen siihen, että nurkka kerrallaan asiat valmistuvat. Kiire on kadonnut, kun tekemistä on niin paljon. Ja mieli on oppinut rentoutumaan kaaoksen keskellä, kun muistaa samalla nauttia niistä pienistä, valmiista asioista. Hyvä tästä tulee.

Tänä vuonna meille saapui myös suomenajokoira Rellu - sekarotuisen Mosku-koiramme kaveriksi. Ihana, lempeä, ilkikurinen pieni koira! Muita eläimiä taloon ei ole vielä ehtinytkään, sillä merivesiakvaariomme on jo toista vuotta hoidossa appivanhemmilla, viiriäishäkki odottelee edelleen asukkaitaan tyhjänä kuistilla ja muutkin eläinajatukset ovat nyt olleet tauolla muiden tohinoiden vuoksi.

Aika näyttää millainen lauma tällä tontilla ensi vuonna asuu, mutta ainakin hoitomehiläisiä on luvassa kesäkaudeksi, jos asiat etenevät, kuten on suunniteltu.

Tänä vuonna myös aloimme odottaa ensimmäistä, yhteistä lasta. Pieni poikanen myllertää edelleen mahassa, joskin tämä äiti alkaa olla sitä mieltä, että uloskin saisi jo tulla. Laskettuun aikaan on tätä kirjoitettaessa jäljellä 2 päivää. Raskaus on ollut syntisen helppo ja ihana ajanjakso, mutta nyt viime metreillä alkaa olo olla viimein melko tukala ja valmis. 

Vuoden viimeiset päivät ovatkin kuluneet aikalailla odotellessa - ei niinkään joulua, vaan vauvaa. Toisaalta tässä vaiheessa vuotta sitä ehkä jo toivoo, että ipana pysyisi vielä sen 5 päivää sisällä, jotta ne synttärit siirtyisivät seuraavan vuoden puolelle vuoden viimeisten päivien sijaan. Minä kyllä jaksan vielä hetken.

Luontoretkiä on tehty lähinnä kotimaassa. Lähimetsissä ja saaristossa, mutta myös yksi pidempi reissu Lappiin geokätköilypainotteisen matkan merkeissä. Kalastaminen jäi tänä vuonna vähän vähemmälle, kun elämään tulivat myös metsästysmahdollisuudet uuden paikkakunnan ja metsästysseuran myötä. 

Sieni- ja marjaretkiä ehdittiin kuitenkin tekemään, vaikka edellisvuotisiakin pursuaa ruokakomeron purkeissa ja pussukoissa. Metsästys-kalastus-keräily-elämäntapa onkin sitä, mitä haluan elämässäni edistää entisestään. Kun soppaan lisää vielä oman kasvimaan antimet (sekä jatkossa viiriäiset, lainamehiläiset sekä jossain vaiheessa vuohi tai pari) aletaan olla siinä pisteessä, että osittainen omavaraisuus on oikeasti todellisuutta ja kauppareissuja voi harventaa entisestään. 

Puritaani en kuitenkaan tässä ole - enkä sellaiseksi edes halua - vaan sopiva tasapaino tässä asiassa olisi ideaali. Tuntuisi aivan liian ulkokultaiselta edes väittää pyrkivänsä vain kestäviin elämäntapoihin, kun samaan aikaan lentomatkustaa vuosittain, taloudesta löytyy auto ja talo lämmitetään talvella pääasiassa sähkön avulla. Pieniä askelia on kuitenkin hyvä ottaa ja olla niiden onnistumisesta onnellinen.

Jotenkin kaikkein ihaninta oli tänä vuonna kuitenkin kotiutua jonnekin. Tehdä pitkästä aikaa paljon käsitöitä virkkausten ja amigurumien muodossa. Kylvää, kitkeä ja kerätä satoa omalta kasvimaalta. Rapsutella koiria kodin hämärässä ja silitellä mahaa, jossa pieni ihmisalku parhaillaankin tomerana tömistelee.

Ensi vuodesta toivon aikalailla samanlaista kuin tästä. Pieniä, omia seikkailuja. Tasaisen onnellista arkea toistuvilla huippuhetkillä varustettuna. Ehkä vähän lisää ammatillisia haasteita loppuvuodesta, kun äitiysloma päättyy eli vakaa tavoite olisi saattaa viimein oma väitöskirja loppuun. Projekti, joka on kaiken työn, matkustelun ja muuttojen vuoksi ollut tauolla kohta jo kahden vuoden ajan.

Kaikkein eniten kuitenkin toivon vain näitä onnellisia päiviä oman lauman kanssa. Mun rakkaat.

Ihanaa tulevaa vuotta kaikille muillekin! Onnellisia ja turvallisia hetkiä - pieniä, suuria seikkailuja unohtamatta!

Norppaolo!

Norppaolo! Tekee mieli lötköillä sohvalla viltin alla. Kierähtää välillä ehkä kyljeltä toiselle. Ja sitten taas takaisin. Ketteryyskin on samaa luokkaa. Vedessä tosin en uskaltaisi ottaa kisaa noiden hyljeotusten kanssa - tosin siellä kyljeltä toiselle kieriminen olisi varmaan monin kerroin helpompaa minullekin.

Onneksi elän maassa, jossa äitiysloma on mahdollinen. Nyt aletaan elää niitä hetkiä, kun on ihan taivaallisen autuas olo siitä, että saa lepäillä nämä viimeiset hetket ennen vauvaa. Hankala edes kuvitella mitä työtä sitä pystyisi tekemään tässä olotilassa, kun sohvalta nousemiseen tarvitaan oikea hengitystekniikka ja käsivoimia enemmän, kuin on muistanut tähän norppakroppaan treenata. Mutta kai sitä pystyisi moneenkin, jos pakko olisi. Silti olen onnellinen tästä etuoikeudesta, kun saa rauhassa puuhailla kotia vauvalle valmiiksi, silitellä mahaa ja koiria, ja päivän suurin rasite on pyykinpesu - jonka senkin voi jättää halutessaan huomiselle.

Joulukuu ja raskausviikko 37.

Nyt se alkoi - joulukuu. Vauvakuu.

Ihanalla ilmalla alkoikin, sillä ulkona paistaa aurinko ja aamuyöstä tuli vähän luntakin maahan. En silti pidättäisi hengistystä sen puolesta, että tuo vielä mihinkään jää. Lämpöasteetkin ovat plussalla. Nättiä silti on ja muutenkin levollinen sunnuntaiolo. Mies istuu peurametsässä passissa ja minä odottelen kahvivieraita kotiin.

Eilen tehtiin viimeiset hankinnat vauvalle odottelemaan. Hoitoalusta, pieni pyykkitynnyri kestovaipoille, tutteja, amme, lakanoita ja jotain muuta pientä haettiin kotiin. Sänkykin valittiin ja se saadaan myöhemmin tänne saakka. Ihana, harmaanruskea pinnasänky, josta saa myöhemmin poistettua laidan ja laskettua sänkytasoa niin, että isompikin ipana mahtuu siihen nukkumaan.

Tänään vaihtui myös raskausviikko 37. käyntiin eli vähitellen eletään niitä aikoja, kun vauva saa tulla heti, kun siltä tuntuu. Melko malttamaton olo alkaa jo olla!

Laiska sunnuntai lumipyryssä

Lunta, lunta! Viimein meillekin saakka ehti oikea lumipyry, eikä vain aamukuuraa tai loskaa!

Muutoin sunnuntai on hidas ja raukea. Koirilla on maailman laiskin leikki lattialla. Ääntäkään ei pääse, välillä kauhotaan toisen kuonoa suuhun ja sitten taas nukahdetaan kasaan lattialle. Minä juon kahvia ja ompelen viimeisiä kissoja kasaan. Harmaata lankaa jäi vielä pari kerää, joten teen tänään ehkä vielä pari koditonta kissaa hyllyyn istumaan tilaustöiden ohessa. Niitä saa kysellä itselleen, jos kattipula vaivaa!

Raskausviikko 36. pyörähti myös käyntiin. Olokin alkaa olla vähitellen raskas. Huomaa, että poikasen olo alkaa myös käydä tukalaksi, koska liikkeet mahassa eivät enää ole kevyttä tuuppimista, vaan kunnon punnertamista. Onhan sillä kokoakin jo tiettävästi yli 2500 grammaa eli virallinen keskosraja lienee ylitetty!

Raskausviikko 34

Aika juoksee. Nyt se tuntuu siltä, kun elellään viimeisiä vauvattomia viikkoja kotona.

Raskaus alkaa vähitellen tuntua myös kropassa. Suursiivosin tänään auringonvalossa kylpevän talon ja tarkoitus oli sen jälkeen jatkaa makuuhuoneen maalaamisen parissa. Eihän siitä tullut mitään. Siivous ja pyykinpesu verottivat voimia niin, että loppupäivä menikin sohvalla koomassa viltin alla maaten. Josko huomenna sitten jaksaisi taas muita puuhia. Onneksi koiratkin ovat sopiva raukeita, koska saivat tarhapäivän pienestä pakkasesta huolimatta. Se on yllättävän rankkaa koiranelämää seurailla muutama tunti kaikkia talon ohi kulkevia ihmisiä, elukoita ja kulkuneuvoja. Sanoa osalle perään painava sana.

Marraskuuhun

Kuukauden vaihtumisen kunniaksi muutama onnellisuusasia:

* Ihanan kirpeät pakkasaamut, jolloin maa on kuurassa, mutta ulkona tarkenee hetken vielä villatakissa.
* Mustikkatee maitojuomalla isosta kupista juotuna.
* Oma sauna. Melkein joka ilta.
* Vauvan liikkeet mahassa.
* Neuvolakäynti, jossa kerroin, että tunnen vauvan pään olevan jo alhaalla ja kerroin, missä tunnen pepun, selän ja jalkojen olevan. Ja terkkari-kätilö totesi minun olevan oikeassa. Osaan siis nyt tunnustella vauvan asennon ja jotenkin koko otus tuntuu todellisemmalta, kun tiedän, miten se mahassa myllää.

Rv 29+0

Raskausviikko 30 pyörähti käyntiin mahassa jatkuvan temmellyksen myötä! Samana viikonloppuna haudattiin lähisuvun vanhin keltaisten lehtien sataessa alas hautausmaan puista. Elämän kirjo alkamisineen ja päättymisineen käsillä. Rakkaita ovat molemmat - edesmennyt ja tuleva. Ja omituisen haikea hetki oli surra rakasta, kun samaan aikaan mahassa temmeltää vilkas ja eloisa poikanen. Itketti ja nauratti samaan aikaan.

Oma äitini oli neulonut poikaselle luonnonvalkoisen villapuvun. Minä taas neulon syksyisiä vaatteita, ehkä tänään myös jonkun uuden amigurumin ja karkaan Khaled Hosseinin kanssa Kabuliin!