Laiska sunnuntai lumipyryssä

Lunta, lunta! Viimein meillekin saakka ehti oikea lumipyry, eikä vain aamukuuraa tai loskaa!

Muutoin sunnuntai on hidas ja raukea. Koirilla on maailman laiskin leikki lattialla. Ääntäkään ei pääse, välillä kauhotaan toisen kuonoa suuhun ja sitten taas nukahdetaan kasaan lattialle. Minä juon kahvia ja ompelen viimeisiä kissoja kasaan. Harmaata lankaa jäi vielä pari kerää, joten teen tänään ehkä vielä pari koditonta kissaa hyllyyn istumaan tilaustöiden ohessa. Niitä saa kysellä itselleen, jos kattipula vaivaa!

Raskausviikko 36. pyörähti myös käyntiin. Olokin alkaa olla vähitellen raskas. Huomaa, että poikasen olo alkaa myös käydä tukalaksi, koska liikkeet mahassa eivät enää ole kevyttä tuuppimista, vaan kunnon punnertamista. Onhan sillä kokoakin jo tiettävästi yli 2500 grammaa eli virallinen keskosraja lienee ylitetty!

Radalla

Ampumaradalla nimittäin käytiin tänään. Mies kävi kohdistamassa jotain kiikaria ja me Rellun kanssa mentiin mukaan taas paukkeeseen totuttelemaan. Tai niin minä ainakin selitin asiaa itselleni, mutta eihän Rellua mitkään paukut enää kiinnostaneet. Oli vanhassa muistissa se tieto, että pamauksesta saa namin, joten koko reissun ajan mun vieressä tökötti tomerana istumassa pieni koira, joka muistutti joka namista tökkäämällä kättä, että: "No niin! Palkka hei! Muista palkka!"

Yhtään ei siis pelottanut koiraa ja lähinnä viereiseltä radalta kuuluvat ihmisten äänet ja jostain kauempaa kaikuva koiran jahtihaukku saivat vähän korvat hörölleen. Hieno, reipas koiralapsi. Kyllä se kohta jänismetälle pääsee mukaan.

Sokeriarvojen mittailua ja kuistin maalaus

Jo yhden vuorokauden sokerimittaukset opettivat jotain: täytyy syödä useammin. Ihmettelin eilen, kun mun aamun paastoarvot (5.3) olivat suuremmat, kuin aamupalan ja lounaan jälkeiset sokeriarvot (4.6-5.1), kunnes kuulin, että jos yöllä tulee syömiseen pitkä tauko, alkaa keho polttaa omia varastoja, mikä nostaa sokeriarvoja luonnostaan aamuksi. Nykyisellä ruoka- ja unirytmillä mun syömisiin tulee noin 12 h tauko yöllä.

Lyhensin taukoa jo tänä yönä 9 h mittaiseksi myöhäisellä yöpalalla (omppuja ja mysliä) ja aamun sokeriarvot tippuivat heti 5.3 -> 4.9. Jes! Eipä olisi tullut tämäkään mieleen ilman hyviä neuvoja, ja välipalojen (ja pienten yöpalojen) osuus saa korostuakin jatkossa. Pieniä määriä ja usein. Se lienee muutenkin monen hyvän ruokavalion perusta.

Yllätys ei sitten ollutkaan päivällisen tuoma muutos. Perunapainotteinen ruoka nosti sokerit huimiin 7.7. lukemiin. Oma kroppa on aina tiennyt, että vähähiilarinen ruokavalio (mm. paleodieetin kautta) tekee hyvän olon kauttaaltaan. Nyt raskauden aikaan en kuitenkaan ala millekään ääripäädieetille laisin, koska olen aivan liian laiska laskemaan kaikkien vitamiinien ja hivenaineiden saanteja, joten vauvan takia monipuolisuus saa jatkua (onneksi oma makuaisti tekee luonnostaan paljon valintoja ja haluaa vaaleiden viljojen sijaan mielummin tummia).

Maalasin eilen myös kuistin seinän sekä viiriäisten talvihäkin (johon ei tullut vielä tänä vuonna asukkaita), joka saa jatkaa elämäänsä halkolaatikkona. Pilkottiin tänä kesänä muutama tontille kaadettu puu polttopuiksi ja etenkin nuo pienimmät oksanpätkät pitäisi nyt kantaa kuistille odottelemaan, sillä ne mahtuvat niin hyvin olohuoneen pieneen tulisijaan sellaisenaan.

Mun kädet kaipaavat käsitöitä, mutta varallisuus ei salli vielä pariin viikkoon uutta reissua lankakauppaan! Turhauttavaa!

Tervetuloa vauvapainajaiset!

No niin, tervetuloa vauvapainajaiset! Näin unta, että meidän ipana syntyi noin 1-vuotiaana. Ei oltu ostettu vaippoja tai mitään ja se nukkuikin vierashuoneessa retkipatjalla. Olin unohtanut ruokkia sen ja kun menin imettämään parkaa, niin se sanoi, että "vihaa tissiruokaa". Aika vahvat mielipiteet minusta noin vastasyntyneeksi...

Aiemmin olen nähnyt jo muun muassa taskuvauvaunia eli unia vauvasta, joka onkin vain sellainen nyrkin kokoinen pallero, joka mahtuu taskuun. Niiden tulkinta on tosin aika helppoa, kun harva se päivä mielessään miettii ja mittailee, että minkä kokoinen ipana mahassa tällä hetkellä onkaan ja millainen se on ensi viikolla. Ja se taskuvauvakoko jatkuu aika monta viikkoa raskauden aikana.

Nyt vauva tosin alkaa olla jo noin 650 grammainen (ja lähes 30 cm pitkä!) ja niin reipas potkimaan, että lapsen isäkin jo eilen tunsi ensimmäistä kertaa potkun kädellään. Voi rakkautta!

Painajaisia tasapainottamassa muutama kuva tältä illalta, kun appivanhempien pensaasta löytyi (hyvin kovaäänisiä) hepokatteja - sekä sylikoira Rellu (joka osaa olla kovaääninen sekin tarvittaessa).

Parasta kesässä

No nyt minä manaan selvästi jo kesää päättyneeksi, mutta kun takassa räiskyy tuli ja kädessä on kupillinen mustaherukkateetä ja ulkona on sysipimeää, on ainakin minulle sellainen olo, että ehkä se kesä sitten päättyi (ja olen edelleen tylsimys, joka nauttii tästä asiantilasta, koska syksy voittaa kesän minun vuodenajoissani mennen ja tullen). Tämä kesä on ollut kuitenkin ihan hurjan mukava - ja kesäkuviakin oli mukava katsella läpi tänään miettien, että tapahtuipa kamalasti kaikkea ihan parin kuukauden aikana.

Tänä kesänä menin naimisiin metsäkirkossa sen kaikkein rakkaimman kanssa. Ja sain paljon sukulaisia kylään. Ja odottelin poikasta, jonka pitäisi syntyä vielä tämän vuoden puolella. Lisäksi kotiin tuli uusi koirapoika Rellu Moskun (ja meidän) kaveriksi. Siinä varmasti ne kaikkein tärkeimmät tapahtumat, sillä mikään ei ole tärkeämpää ja parempaa kuin oma lauma.

Tämän lisäksi me retkeiltiin mukavan paljon, joskin lapin reissu meni aikalailla työn touhuissa Mega-tapahtuman parissa. Siltikin ehdittiin pariinkin otteeseen saareen telttailemaan ja muuten vain metsään samoilemaan sekä kalareissuille. Ja luonnon keskellä oltiin kotipihallakin, jossa kasvatettiin hyötykasveja koko lumeton aika.

Ensi kesä tuleekin olemaan sitten vallan erilainen, kun kuvioissa on mukana vielä napero. Sitä malttamattomana odotellessa.

Iltavillit

Koirilla on iltavillit. Silloin menee matot kasaan ja kuuluu kamalaa töminää - muttei mitään muuta, sillä koirilta on sisällä leikkiminen kielletty. Siksi ne painivat tuolla ihan hipihiljaa, ettei kukaan tule kieltämään. Kuuluu vain miten huonekalut siirtyy, muttei yhtään sitä tavanomaista ärinää ja pörinää, mitä sallituissa leikeissä on. Ovelia otuksia. Ja jos joku kulkee ohi, ottaa jompi kumpi heti lelun suuhun, sillä lelun kanssa saa leikkiä sisälläkin: "Enhän minä tuon toisen kanssa paininut, kun tällä lelulla -- sen toisen kuono nyt vaan sattuu olemaan mun suussa ja sen kuolaa mun korvassa."

Iltavillit on mun mahassakin. Töminää ja melskaamista. Kuperkeikkoja ja tuuppimista. Ihanaa, pientä möngerrystä.

Minä harkitsen vakavasti sitä, mihin jo päätin, etten sorru. Ylimääräistä ultraa. En siksi, että olisin huolissani mistään, vaan siksi, että tuntuu niin toivottoman pitkältä ajalta odotella vielä 4 kokonaista kuukautta ennen kuin pienen taas näkee! Toisaalta villi ajatus, että seuraavan kerran, kun hänet näkee, onkin kyseessä ihan elävä ja oikea ihmislapsi.

Tomaatit vs. Eeva - 1-0

Ehkä se pitää tunnustaa: ei ole minusta tomaatinkasvattajaksi. Istutettiin siemenet jo helmi-maaliskuun tienoilla ja pontevia taimia jaettiin lähipiirillekin pitkin kevättä. Nyt elokuun lopulla ensimmäinen (1) tomaatti alkaa olla punainen. Jos hyvin käy, niin toinenkin saattaa olla kypsä ennen yöpakkasia. Raakileita sen sijaan riittäisi vaikka kokonaisten tomaattikarkeloiden pääruuaksi eli jotain lie mennyt pieleen taimien sijoittelussa, lajikkeessa tai planeettojen asennoissa.

Muistutus ensi vuodelle siis: vähemmän tomaatteja, enemmän papuja ja perunoita (tai kasvihuone, joka voisi antaa vähän toivoa tomaattisadolle).

Onneksi kaikkea muuta piisaa sekä ruuaksi että herkutteluun. Koiruuksillekin maistuvat ainakin kurkut ja vadelmat. Luumutkin ovat ihan juuri kypsiä. Vielä kun keksisi mistä saisi lisää mansikoita pakastimeen, koska nyt elokuun lähestyessä loppuaan, olen kohta popsinut puolet talven varalle pakastetuista mansikoista napaani. Mutta toisaalta, ehkä sitä voisi olla hurjempiakin paheita näin mahapoikasta kasvatellessa, kuin mansikat, vadelmat ja avomaankurkut (ja kaakao, jota menisi päivässä litroittain).

Retkellä kotona

Kotona retkeily on kyllä niitä asioita, jotka tuntuvat sekä lapsena että aikuisena yhtä mukavalta! Tarvitaan vain hyvää seuraa, hyviä leffoja (tänään kylläkin uusi pleikkaripeli), iso ja muhkea siskonpeti lattialle, hyvää iltapalaa (mutakakku oman pihan vadelmilla toimi!) ja valvomista aivan liian myöhään peittojen alla vötkyillen!