Irtiotto arjesta - kohti Saharaa

Otettiin tosiaan miehen kanssa pieni irtiotto arjesta ja käytiin viikko Saharassa Tunisian ja Algerian rajalla. Ihana reissu - ja kiva oli olla pitkästä aikaa kaksistaan liikkeellä. Reissun aikana ajeltiin noin 2000 km jeepillä, mönkkäreillä, kameleilla ja paikallisjunalla. Nähtiin paljon aavikkoa, vuoristoja ja maaseutua opuntiakaktusaitoineen ja oliivipuulehtoineen. Oma suosikkipaikkani oli Matmatan berberikylä punaisilla vuorilla, jossa berberiperheet edelleen asuvat vuorensisäisissä luolissa.

Nyt jaksaa taas arkea! Ja voi alkaa suunnittelemaan samalla seuraavaa retkeä.

Yrjönpäivän tapahtuma eli partiossa perheen kanssa

Perheen kanssa käytiin taas lippukunnan riennoissa eli Yrjönpäivän tapahtumassa. Lähinnä viriteltiin nuotio tapahtumapäivän viimeiselle rastille ja paisteltiin tikkupullaa pienessä seurueessa, kun muut partsalaiset vasta kiersivät muita rasteja. Maxin nukkumaanmenoajan lähestyessä karattiin paikalta, mutta mukava oli kuitenkin hetki lämmitellä tulilla ja nähdä muita ihmisiä.

Kyllä partiossa vaan on mukavaa! Itsehän aloitin partiourani joskus 90-luvun alussa Kuopiossa ja välissä oli pitkä katve, jolloin tuli liikuttua luonnossa muuten vaan aktiivisesti. Nyt miehen kanssa ollaan taas aikuisjäseninä mukana toimintaa suunnittelemassa ja kieltämättä pieni kutina olisi päästä enemmänkin taas mukaan vaikka partiotaitokisoihin osallistumalla... Ensin pitäisi ehkä vaan ravistaa kropasta muutama(kymmentä) aikuisiän kiloa, että jaksaa kirmata noiden nuorten hirvien perässä metsässä ;)

Tiedot ja taidot ovat onneksi mielessä säilyneet, vaikka partio onkin rakenteellisesti muuttunut aikalailla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja itsellä on nyt pieniä hahmottamisongelmia kaikkien seikkailijoiden ja tarpojien, jälkien ja ilmansuuntamerkkien kanssa- ennen kun riitti, että muisti sudarit ja vartsulaiset. Joka tapauksessa se sisällöllinen rikkaus, joka perustuu yhteistyöhön, tasa-arvoon ja luonnossa olemiseen ja liikkumiseen, on onneksi säilynyt. Toivotaan, että meidän pieni mies imee itseensä myös ihastuksen luontotouhuiluun - bonuslapsi onkin jo omassa lippukunnassaan mukana toisaalla.

Parhaita hetkiä vuoden 2013 varrelta

Alla kuvissa muutama hetki kuluneen vuoden varrelta. Jotenkin sitä alkuun mietti, ettei tänä vuonna ole ehtinyt tapahtua niin kamalasti. Kuitenkin nämä kuvat saivat huomaamaan, että elämä on vallan ehtinyt muuttumaan viimeisten 12 kuukauden aikana, vaikka suurin osa muutoksista koskeekin vain perhe- ja kotioloja.

Ehkä tuo tunne tasaisen rauhallisesta vuodesta selittyykin sillä, että vielä edellisvuonna seikkailtiin miehen kanssa 20 maan läpi vanhalla pikkubussilla, tehtiin 3 reissua Lappiin ja elettiin muutenkin paljon liikkuvampaa elämää. Tänä vuonna keskityimme paljon vahvemmin kotiin, perheeseen ja lähiluontoon.

Tänä vuonna myös menimme naimisiin metsäkirkossa ja heti alkuvuodesta aloimme laittamaan kodiksi tätä vuonna 1812 rakennettua hirsitaloa maaseudun puolella. Hitaasti remontti etenee edelleen - ja samalla myös hyvin stressittömästi. Keskeneräisyys ei enää vaivaa, kun on tyytyväinen siihen, että nurkka kerrallaan asiat valmistuvat. Kiire on kadonnut, kun tekemistä on niin paljon. Ja mieli on oppinut rentoutumaan kaaoksen keskellä, kun muistaa samalla nauttia niistä pienistä, valmiista asioista. Hyvä tästä tulee.

Tänä vuonna meille saapui myös suomenajokoira Rellu - sekarotuisen Mosku-koiramme kaveriksi. Ihana, lempeä, ilkikurinen pieni koira! Muita eläimiä taloon ei ole vielä ehtinytkään, sillä merivesiakvaariomme on jo toista vuotta hoidossa appivanhemmilla, viiriäishäkki odottelee edelleen asukkaitaan tyhjänä kuistilla ja muutkin eläinajatukset ovat nyt olleet tauolla muiden tohinoiden vuoksi.

Aika näyttää millainen lauma tällä tontilla ensi vuonna asuu, mutta ainakin hoitomehiläisiä on luvassa kesäkaudeksi, jos asiat etenevät, kuten on suunniteltu.

Tänä vuonna myös aloimme odottaa ensimmäistä, yhteistä lasta. Pieni poikanen myllertää edelleen mahassa, joskin tämä äiti alkaa olla sitä mieltä, että uloskin saisi jo tulla. Laskettuun aikaan on tätä kirjoitettaessa jäljellä 2 päivää. Raskaus on ollut syntisen helppo ja ihana ajanjakso, mutta nyt viime metreillä alkaa olo olla viimein melko tukala ja valmis. 

Vuoden viimeiset päivät ovatkin kuluneet aikalailla odotellessa - ei niinkään joulua, vaan vauvaa. Toisaalta tässä vaiheessa vuotta sitä ehkä jo toivoo, että ipana pysyisi vielä sen 5 päivää sisällä, jotta ne synttärit siirtyisivät seuraavan vuoden puolelle vuoden viimeisten päivien sijaan. Minä kyllä jaksan vielä hetken.

Luontoretkiä on tehty lähinnä kotimaassa. Lähimetsissä ja saaristossa, mutta myös yksi pidempi reissu Lappiin geokätköilypainotteisen matkan merkeissä. Kalastaminen jäi tänä vuonna vähän vähemmälle, kun elämään tulivat myös metsästysmahdollisuudet uuden paikkakunnan ja metsästysseuran myötä. 

Sieni- ja marjaretkiä ehdittiin kuitenkin tekemään, vaikka edellisvuotisiakin pursuaa ruokakomeron purkeissa ja pussukoissa. Metsästys-kalastus-keräily-elämäntapa onkin sitä, mitä haluan elämässäni edistää entisestään. Kun soppaan lisää vielä oman kasvimaan antimet (sekä jatkossa viiriäiset, lainamehiläiset sekä jossain vaiheessa vuohi tai pari) aletaan olla siinä pisteessä, että osittainen omavaraisuus on oikeasti todellisuutta ja kauppareissuja voi harventaa entisestään. 

Puritaani en kuitenkaan tässä ole - enkä sellaiseksi edes halua - vaan sopiva tasapaino tässä asiassa olisi ideaali. Tuntuisi aivan liian ulkokultaiselta edes väittää pyrkivänsä vain kestäviin elämäntapoihin, kun samaan aikaan lentomatkustaa vuosittain, taloudesta löytyy auto ja talo lämmitetään talvella pääasiassa sähkön avulla. Pieniä askelia on kuitenkin hyvä ottaa ja olla niiden onnistumisesta onnellinen.

Jotenkin kaikkein ihaninta oli tänä vuonna kuitenkin kotiutua jonnekin. Tehdä pitkästä aikaa paljon käsitöitä virkkausten ja amigurumien muodossa. Kylvää, kitkeä ja kerätä satoa omalta kasvimaalta. Rapsutella koiria kodin hämärässä ja silitellä mahaa, jossa pieni ihmisalku parhaillaankin tomerana tömistelee.

Ensi vuodesta toivon aikalailla samanlaista kuin tästä. Pieniä, omia seikkailuja. Tasaisen onnellista arkea toistuvilla huippuhetkillä varustettuna. Ehkä vähän lisää ammatillisia haasteita loppuvuodesta, kun äitiysloma päättyy eli vakaa tavoite olisi saattaa viimein oma väitöskirja loppuun. Projekti, joka on kaiken työn, matkustelun ja muuttojen vuoksi ollut tauolla kohta jo kahden vuoden ajan.

Kaikkein eniten kuitenkin toivon vain näitä onnellisia päiviä oman lauman kanssa. Mun rakkaat.

Ihanaa tulevaa vuotta kaikille muillekin! Onnellisia ja turvallisia hetkiä - pieniä, suuria seikkailuja unohtamatta!

Syksyn värit puikoilla

Syksyn värit siirtyvät nyt pitkästä aikaa neuleisiin. Omituisen työlästä ja hankalaa virkkaamisen jälkeen tarttua taas puikkoihin! Ihan kuin kädet olisivat unohtaneet kokonaan, miten neulotaan. Eilen unohdinkin kerran nurjan silmukan tekemisen. Piti pitää neulomisessa tauko ja sitten ottaa taas työ käteen niin, etten ajattelisi koko asiaa. Kädet onneksi muistivat.

Parasta kesässä

No nyt minä manaan selvästi jo kesää päättyneeksi, mutta kun takassa räiskyy tuli ja kädessä on kupillinen mustaherukkateetä ja ulkona on sysipimeää, on ainakin minulle sellainen olo, että ehkä se kesä sitten päättyi (ja olen edelleen tylsimys, joka nauttii tästä asiantilasta, koska syksy voittaa kesän minun vuodenajoissani mennen ja tullen). Tämä kesä on ollut kuitenkin ihan hurjan mukava - ja kesäkuviakin oli mukava katsella läpi tänään miettien, että tapahtuipa kamalasti kaikkea ihan parin kuukauden aikana.

Tänä kesänä menin naimisiin metsäkirkossa sen kaikkein rakkaimman kanssa. Ja sain paljon sukulaisia kylään. Ja odottelin poikasta, jonka pitäisi syntyä vielä tämän vuoden puolella. Lisäksi kotiin tuli uusi koirapoika Rellu Moskun (ja meidän) kaveriksi. Siinä varmasti ne kaikkein tärkeimmät tapahtumat, sillä mikään ei ole tärkeämpää ja parempaa kuin oma lauma.

Tämän lisäksi me retkeiltiin mukavan paljon, joskin lapin reissu meni aikalailla työn touhuissa Mega-tapahtuman parissa. Siltikin ehdittiin pariinkin otteeseen saareen telttailemaan ja muuten vain metsään samoilemaan sekä kalareissuille. Ja luonnon keskellä oltiin kotipihallakin, jossa kasvatettiin hyötykasveja koko lumeton aika.

Ensi kesä tuleekin olemaan sitten vallan erilainen, kun kuvioissa on mukana vielä napero. Sitä malttamattomana odotellessa.