Ampumaradalla

Mies kävi tänään ampumassa paikallisella radalla kiväärillä. Mehän mentiin Rellun kanssa mukaan katsomaan, mitä mettäkoira sanoo laukausten äänistä. Ei sanonut mitään. Säpsähti juuri sen verran, mitä itsekin säpsähtäisi, jos ei tietäisi kovan äänen tulosta ennakkoon mitään - ja jatkoi sitten omia hommiaan maata nuuskutellen tai namia kerjäten. Hieno pupukoira siitä tulee.

Lainapoika taisi nauttia eniten hylsyjen keräämisestä radalla. Minä taas syksyn tuoksujen haistelusta. Ampumiseen en nyt täällä ole innostunut (paitsi jouskarilla voisin ampua aina, mutta jouskarirataa täältä ei löydy), vaikka metsästyskortti löytyykin ja paikallisen seuran touhuissakin yritän joskus mukana olla.

Itse metsästykseen ja riistanhoitoon suhtaudun kuitenkin tosi positiivisesti, vaikka aika hippi muuten olenkin asenteideni kanssa. Niin kauan, kun ihminen aikoo elää edes jonkunlaisessa sopusoinnussa luonnon kanssa samoilla tienoilla asustellen, on eettisesti oikein tutkia ja hoitaa riistakantoja, vaikka se käytännössä tarkoittaakin myös kantojen harventamista - ja samalla muun muassa hirvikolareiden riskejen minimointia.

Haaveena olisikin, että jossain vaiheessa omassa ruokavaliossa eläinprotskut tulisivat vain itsepyydetyistä kaloista ja riistasta (liharuokapäiviä edelleen harventaen). Luomua parhaimmillaan (vaikka sitä ei kuulemma luomuksi saakaan virallisesti kutsua, koska emme voi valvoa, mitä elukat luonnossa syövät). Ja kaikin puolin minun makuuni eettisesti ristiriidattomin tapa syödä lihaa, jos ja kun sitä aikoo syödä elämässään.