7/21/2013

Matkalla pohjoiseen: Osa 1

Viimein suunnattiin auton nokka kohti pohjoista ja saavuttiin Muonioon! Ensin tosin vietettiin yö autossa Yli-Torniolla ja seuraava teltassa Enontekiöllä. Nyt pari päivää mökkeilyä Muoniossa, kunnes taas muutamaksi päiväksi telttailemaan jonnekin lähialueelle.

Matkalla Aavasaksalla meinattiin houkutella väsyneen näköinen kävelijä kyytiin. Pysähdyttiin jo kohdalle ja tarjottiin apua, mutta herra kieltäytyi tästä melko tomerasti. Oli kuulemma matkalla kävellen Kemistä Skibotteniin ja autokyyti vähän vesittäisi kävelyreissua. Lyhyen kesäloman takia kuulemma lyhyt reissu nyt, kun aiemmin oli tullut käveltyä muun muassa Helsingistä Jäämeren rannalle. Melko reipasta.

Jätettiin mies rinkan, karttalaukun ja vesikanisterin kanssa taivaltamaan, ja jatkettiin itse nössöinä autolla matkaa pohjoiseen. Koiratkin nukkuivat takakontissa melkein koko matkan paria koirapuistoreissua sekä pissatusta lukuunottamatta.

(Moskusta on muuten tosi ällöä, kun pikkuveli tulee kylkeen kyöhnäämään. Rellu kuitenkin käyttää aina tilaisuuden hyväksi, kun Mosku ei voi väistää ja tunkee iholle lepäämään ihan kiinni. Useimmiten Moskukin tyytyy tilanteeseen, huokaisee kovaan ääneen ja jatkaa unia.)


Tulevien päivien aikana pohjoiseen saapuu reilut 800 geokätköilijää Megaa viettämään, joten heille pientä listaa tämän hetken olosuhteista Muoniossa:
  • Hyttysiä ja mäkäräisiä riittää teille kaikille saakka (ja myös kotiinviemisiksi), joten myrkkyjä kannattaa ostella mukaan jo tulomatkalla (ne ovat aika ökyhintaisia täällä räkkäaikaan - etenkin turistipaikoissa).
  • Lämpötilat laskevat öisin tuonne 6-9 asteen tienoille, joten pitkät kalsarit telttailijoille eivät ole liioittelua. Päivällä taas on helposti yli 20 astetta lämmintä!
  • Lakka alkaa olla täällä kypsää - kuten myös mustikka. Sieniä on valtavasti, joten merisuolaa ja säilöntä-ämpärit mukaan! Ainakin karvarouskua, kangasrouskua ja tatteja piisaa.
  • Muuten säät on perinteistä kesä-Lappia eli välillä tulee sadekuuro niskaan ja aurinko kuivattaa paikat hetkessä. 
Jos muuten joku megailija kaipaa kuvia tapahtumapaikasta (tai tarkempia koordinaatteja omalle sivueventille tm.), niin ollaan ti-ke saakka nyt täällä pääleirissä, kunnes karataan taas jonnekin syrjempään hengähtämään hetkeksi. Huudelkaa siis vapaasti asiasta, niin meidän on helppo täältä käsin auttaa! 

Ja onpas lystiä saada teidät kaikki pian tänne! :)



4 kommenttia:

  1. Täällä myös malttamattomana.. Päiviä ja viikkoja jo lasketaan. ;) Täälläpäin ei enää ole niin kovasti sääskiä. Toivottavasti saataisiin marjoja Muoniosta, kun niitä ei täällä meillä tänä vuonna ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä harmittaa jättää marjat täällä metsään (säilytysongelman takia), mutta onneksi sienet sentään saa suolassa mukaan!

      Poista
  2. Aamukampa jo viritetty :)
    Kuvia Harrinivan alueesta olisi ihan kiva. Katsotko myös millaiset ruokahuoltotilat/grillauspaikat siellä on.
    Säätiedotusta seurattu silmä tarkkana ja lämpimiä makuupusseja on jo käyty hakemassa pari kappaletta lisää, nuoriso kun ei festarimallisilla taida pärjätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittelin tietoja ruokahuoltotiloista ym. seuraavaan blogipostaukseen! Yritän saada väkerrettyä vielä karttaa alueesta tilojen hahmottamiseksi :)

      Poista