Häikäiseviä hetkiä keväisessä ilta-auringossa

On tämä ihanaa, kun valon määrä kasvaa ja illat ovat kirkkaita ja lempeitä.

Yrjönpäivän tapahtuma eli partiossa perheen kanssa

Perheen kanssa käytiin taas lippukunnan riennoissa eli Yrjönpäivän tapahtumassa. Lähinnä viriteltiin nuotio tapahtumapäivän viimeiselle rastille ja paisteltiin tikkupullaa pienessä seurueessa, kun muut partsalaiset vasta kiersivät muita rasteja. Maxin nukkumaanmenoajan lähestyessä karattiin paikalta, mutta mukava oli kuitenkin hetki lämmitellä tulilla ja nähdä muita ihmisiä.

Kyllä partiossa vaan on mukavaa! Itsehän aloitin partiourani joskus 90-luvun alussa Kuopiossa ja välissä oli pitkä katve, jolloin tuli liikuttua luonnossa muuten vaan aktiivisesti. Nyt miehen kanssa ollaan taas aikuisjäseninä mukana toimintaa suunnittelemassa ja kieltämättä pieni kutina olisi päästä enemmänkin taas mukaan vaikka partiotaitokisoihin osallistumalla... Ensin pitäisi ehkä vaan ravistaa kropasta muutama(kymmentä) aikuisiän kiloa, että jaksaa kirmata noiden nuorten hirvien perässä metsässä ;)

Tiedot ja taidot ovat onneksi mielessä säilyneet, vaikka partio onkin rakenteellisesti muuttunut aikalailla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja itsellä on nyt pieniä hahmottamisongelmia kaikkien seikkailijoiden ja tarpojien, jälkien ja ilmansuuntamerkkien kanssa- ennen kun riitti, että muisti sudarit ja vartsulaiset. Joka tapauksessa se sisällöllinen rikkaus, joka perustuu yhteistyöhön, tasa-arvoon ja luonnossa olemiseen ja liikkumiseen, on onneksi säilynyt. Toivotaan, että meidän pieni mies imee itseensä myös ihastuksen luontotouhuiluun - bonuslapsi onkin jo omassa lippukunnassaan mukana toisaalla.

Takaisin blogimaailmaan

Minulla on ollut ikävä blogin kirjoittamista. Yritin välissä aloittaa toisenkin blogin. Sellaisen asiapitoisen, mutta eihän siitä tullut mitään. En minä jaksa kirjoittaa asiaa, vaan haluan pikemminkin vain fiilistellä koti- ja retkikuulumisia, laittaa itselle muistoksi kuvia lapsen ja elukoiden kasvusta ja ihmetellä joka vuosi uudelleen sitä, kun tomaatit kypsyvät ja langat viuhuu puikoilla.

Siispä paluu tänne kotiblogiin ilman mitään tavoitteita.

Lapsikin on välissä kasvanut melkein vuoden verran! Kun viimeisissä kuvissa täällä köllöteltiin mahallaan lattialla, saa nykyään laittaa rastin seinään, jos Max pysyy muutaman minuutinkaan paikoillaan. Pieni, reilun vuoden ikäinen poikanen vilistää nyt pitkin asuntoa, kiipeilee ihan joka paikkaan ja kertoo omia vitsejään toistaiseksi melko käsittämättömällä kielellä - mutta ei sen väliä, kun kuuntelee tuota kikatusta ja höpötystä. Riemukasta se on joka tapauksessa.

Maxin lempiasioita ovat nykyään ankat ja kaikki, mikä sanoo Kvaak! Kvaak! Ja kaikki sanoo Maxin mielestä Kvaak! Kvaak! Karhu biologisessa museossa, museon lipunmyyjä tiskin takana, varikset pihalla ja viiriäiset kotihäkissä. Kvaak! Kvaak! siis teillekin ja toivottavasti joku vielä vilkaisee tätä blogia jatkossakin!

Luvassa siis edelleen retkiä ja seikkailuja, lapsia ja elukoita, partsaa ja matkoja, käsitöitä ja kasvimaata - ei mitään turhan vakavaa, mutta sitä itseään: meidän elämää.

Onni onnettomuudessa eli oppitunti harsojen värjäämisestä

Olen miettinyt Maxin harsojen värjäämistä kauan, että ne erottaisi muista räteistä helpommin. Pesu uusien haaremihousujen kanssa samassa koneessa (vahingossa) toi harsoihin maailman kauneimman värin! Onni onnettomuudessa tosiaan. En olisi suunnittelemalla voinut paremmin onnistua.

Kesä on ollut ihanaa vilinää ja vieraiden täytteisiä päiviä. Lapsi on oppinut jossain välissä konttaamaan, istumaan - ja nousee nykyään jo tukea vasten seisomaan ja pälättää omaa vauvakieltään kaikki päivät. Ihana pieni.

Päivät ovat olleet niin kuumia, että suurin osa ajasta on mennyt siihen, että ollaan köllötelty lattialla tai viltillä ulkona ja pulahdettu välillä ammeeseen omassa kylppärissä. Kohta pitäisi varmaan miettiä, mitä tämä mamma aikoo syksyn tullen alkaa puuhaamaan. Ainakin uusia opintoja olisi luvassa. Mutta sitä ennen vielä hetki köllöttelyä auringon pehmentämien aivojen ja ajatusten kanssa.

Viirutiput viimein kotona!

Nyt ne saatiin kotiin - nuo pienet viirulinnut! Geokätkökavereiden kyydissä matkasivat Valkeakoskelta pitkään odotelleeseen häkkiin neljä 6-viikkoista viiriäistä. Ihania, pieniä, virkeitä lintuja! Heti olivat tonkimassa ja tutkimassa uutta kotia. Ja ihan sylikesyjä lintuja nämä. Ainakin, jos tarjoilee matoja ennen sylittelyä. Iän puolesta odotellaan munia jo lähiaikoina.

Kasvattajalta kotiin tuli nyt kaksi kanaa ja kaksi kukkoa. Kukot ovat samasta poikueesta ja ovat tähän saakka viihtyneet samoissa tiloissa, mutta voi olla, että toinen päätyy vielä pataan myöhemmin. Joka tapauksessa jossain välissä lisäillään sitten kanamäärää, kunhan saadaan isompia ulkoilutiloja aikaiseksi.

Ihana yllätys oli myös se, että jokainen lintu on ihan omanvärisensä. Olen yhdellä vanhalla työpaikallani hoitanut isompaa viiriäisparvea aikanaan, eikä siellä erottanut laisin yksilöitä toisistaan, koska ne olivat niin samannäköisiä keskenään. Nyt jokainen lintu on kuitenkin ihan omanlaisensa selkeiden värien ja kuvioiden ansiosta, joten näille vissiin pitäisi nyt nimetkin keksiä. Ja lastenhuoneen remontti koki pahan kolauksen, koska seinien maalaamisen sijaan aika on kulunut nyt lintuja ihmetellessä. On ne veikeitä ja mahtavan sosiaalisia kavereita.

DIY: Kuormalavojen kaulukset

Maailman helpoin DIY-vinkki: Hommaa kuormalavojen kauluksia ja laita niihin halkoja tai hyötykasveja tai jotain muuta mukavaa. Puutarhakuvat ovat viime kesältä ja kuistikuvat tältä hellekesältä, kun lapsikin on pitänyt ulkoistaa kuistille viilentymään.

Savojärven kierros eli Maxin ensimmäinen (pikku)vaellus

Tänään vietettiin Euroopan kansallispuistopäivää. Tätä emme kylläkään tienneet, kun tarkoituksena oli hakea pari geokätköä viereisestä Kurjenrahkan kansallispuistoista. Paikalla siis riitti vilinää ja reitillä oli varmasti satoja ihmisiä liikkeellä, mikä kyllä oli hurjan piristävää, sillä yleensä noilla retkeilyreitistöillä saa aika yksin kulkea.

Mahtava auringonpaahde tai joku muu oikku sai sitten meidätkin innostumaan niin, että kierrettiin lopulta koko Savojärven kierros. Hiljakseen kävellen oltiin pian jo puolivälissä ja turhapa sieltä on omia jälkiään pitkin takaisin tulla siinä vaiheessa. Rauhassa siis tallusteltiin pitkin soita ja metsikköjä vuoronperään. Ja iso määrä uusia pitkospuita. Aurinko paistoi vähän turhankin kuumasti, mutta hörpyteltiin lapselle nesteitä ja pidettiin hänet auringolta suojassa. Varjoisissa paikoissa vilvoiteltiin aina pidempiä aikoja.

Kuuden kilometrin helteisen kierroksen jälkeen vanhemmat olivat aika nuutuneita, mutta lapsi virkeä ja energinen - hyvähän sitä on nukkua monen tunnin tirsoja Manducassa, kun suo tuoksuu ja käynti on tasaisen keinuvaa pitkospuilla! Eli hyvin onnistui ainakin tämän kantovälineen myötä muutaman kilometrin päivävaellus nelikuisen kanssa.