Omppuja, omppuja!

Tänään käytiin viimein luvallisissa omppuvarkaissa ja kotona keittelin muutaman tunnin hellan ääressä soseita. Ihania makeita, kirpeitä, pehmeitä, rouskuvia, kaikenlaisia omppuja sekaisin. Ja vain vähän sokeria, koska minä tykkään puuron kanssa vähän kirpeämmästä soseesta - ja sokeria voi aina lisätä myös lautaselle.

Omput keitin yksinkertaiseen tapaan kattilassa pienessä vesitilkassa paloiteltuna (kuorineen, huonot kohdat poisleikkattuna), soseutin sauvasekottimella ja laitoin pakasterasioihin. 11 litraa omppusosetta tuli ja loput käyvät huomenna mehumaijan kautta.

Jos olisin (iso ja viisas ja) aikaansaapa, tekisin sellaisen nettisivuston, jossa etsitään ja lahjoitetaan omppuja. Tuolla kylillä ajellessa meinaa itkettää, kun omput mätänevät puihin ja nurmikoille, vaikka niille varmasti olisi ottajia. Varmasti satoja kiloja mätiä omppuja kohdattiin tänäänkin ajellessa. Onneksi myös tyhjäksi putsattuja omppupuita ei-kenenkään-maalla, joita selvästi oli osattu hyödyntää oikealla tavalla. Pitäisi saada vain vielä kotipihojen ylijäämäomput ja omppuja kaipaavat kaupunkilaiset kohtaamaan toisensa.

Iltakävelyllä Moskun kanssa

Aivan liian harvoin tulee nykyään käytyä yhden koiran kanssa lenkillä.

Nyt pitää kuitenkin alkaa korjaamaan tilannetta, koska aivan liian kauan olen venyttänyt Moskun kanssa myös tottishommia miettien, että "se on vielä niin nuori". Mosku on kuitenkin jo 1 v ja 5 kk vanha ja puhkuu intoa yhdessä toimimiseen. Jostain kummasta se on myös saanut järkeä päähänsä nyt niin, että totteleminen on Moskusta kamalan kivaa. Mikä tarkoittaa, että Moskun kanssa lenkkeily ja pienten harjoitusten tekeminen pellolla on myös kamalan kivaa. Motivointiin riittää käskyn antaminen ja tuloksena on intoa puhkuva koira, joka menee ihan kippuraan omasta onnistumisestaan.

"KATO OSAAN! ITE OSAAN, KATO JO!"

Ampumaradalla

Mies kävi tänään ampumassa paikallisella radalla kiväärillä. Mehän mentiin Rellun kanssa mukaan katsomaan, mitä mettäkoira sanoo laukausten äänistä. Ei sanonut mitään. Säpsähti juuri sen verran, mitä itsekin säpsähtäisi, jos ei tietäisi kovan äänen tulosta ennakkoon mitään - ja jatkoi sitten omia hommiaan maata nuuskutellen tai namia kerjäten. Hieno pupukoira siitä tulee.

Lainapoika taisi nauttia eniten hylsyjen keräämisestä radalla. Minä taas syksyn tuoksujen haistelusta. Ampumiseen en nyt täällä ole innostunut (paitsi jouskarilla voisin ampua aina, mutta jouskarirataa täältä ei löydy), vaikka metsästyskortti löytyykin ja paikallisen seuran touhuissakin yritän joskus mukana olla.

Itse metsästykseen ja riistanhoitoon suhtaudun kuitenkin tosi positiivisesti, vaikka aika hippi muuten olenkin asenteideni kanssa. Niin kauan, kun ihminen aikoo elää edes jonkunlaisessa sopusoinnussa luonnon kanssa samoilla tienoilla asustellen, on eettisesti oikein tutkia ja hoitaa riistakantoja, vaikka se käytännössä tarkoittaakin myös kantojen harventamista - ja samalla muun muassa hirvikolareiden riskejen minimointia.

Haaveena olisikin, että jossain vaiheessa omassa ruokavaliossa eläinprotskut tulisivat vain itsepyydetyistä kaloista ja riistasta (liharuokapäiviä edelleen harventaen). Luomua parhaimmillaan (vaikka sitä ei kuulemma luomuksi saakaan virallisesti kutsua, koska emme voi valvoa, mitä elukat luonnossa syövät). Ja kaikin puolin minun makuuni eettisesti ristiriidattomin tapa syödä lihaa, jos ja kun sitä aikoo syödä elämässään.

Sekalaisia kuvia kotoa - ja linkki maailmalle

Ulkona myrskyää. Sisällä on mukavan lämmintä ja seesteistä. Katson juuri upeita, kamalia kuvia Hong Kongin slummipilvenpiirtäjien asukkaiden miniatyyriasunnoista tämän linkin alta, ja olen taas yhtäaikaa onnellinen ja häpeissäni siitä runsaudesta, mikä meillä useimmilla länkkäreillä on.

Vaikka itse usein koen, että voisin muuttaa lähes minne tahansa kolkkaan maapalloa kokeilemaan elämää, olisi todellisuudessa aika hankala luopua ainakaan lopullisemmin näistä kaikista etuoikeuksista jokamiehenoikeuksista sananvapauteen ja neuvolapalveluista vaikkapa äitiysrahaan. Puhumattakaan puhtaasta juomavedestä, vesistöistä joissa voi (vielä toistaiseksi) uida turvallisesti ja ilmaisesta koulutuksesta.

Kuinkahan kauan me voidaan pitää näitä itsestäänselvinä asioina.

Kun värit päättävät

Tänään oli se päivä, kun jäljellä oli enää keltaista ja oranssia (ja vähän mustaa ja valkoista) - ja mielikuvitus loppui kesken. Mikä on oranssi? Kettu on oranssi. Mikä on keltainen? No, Pikachu on keltainen. Silloin pitää tehdä kettu ja Pikachu elelemään sulassa sovussa lastenhuoneen kirjahyllyyn kaikkien totoroiden ja snorlaxien ja apinoiden kaveriksi.

Ketun ohje on otettu täältä, mutta sitä kannattaa soveltaa reilusti (mm. häntä on ohjeessa ihmeellinen töpö ja mahan valkoinen laikku puuttuu kokonaan). Pikachun ohje taas on lainattu taas täältä, mutta en tykännyt malliotuksen naamasta, joten googletin kuvahaulla parempia ilmeitä ja lepposamman asennon.

Alan ylipäätään vierastaa tuon seiskaveikan käyttämistä amigurumeissa tai sitten koukun pitäisi olla paljon pienempi kuin 4.0. Isoveli sopii paljon paremmin näihin väkerryksiin, sillä ohuempi lanka jättää luonnollisesti isompia reikiä työhön ja vanua saa tunkea ainakin valmistusvaiheessa koukun väärällä päällä takaisin tursuavista rei'istä. Mutta ei mene enää kauaa, kun pääsee lankakauppaan! Joskin seuraavaksi haluan jo tehdä vaatteita.

Ihan tavallinen aamupäivä

Tähän hitaaseen joutenoloon alkaa pelottavalla tavalla tottua. Siihen, että ehtii juoda aamuteetä tunnin-kaksi aamupäivällä lemppariblogeja lukien. Kuunnella samalla takkatulen rätinää. Paistaa pinaattilettuja niin paljon, että niitä jää aamupalaksikin. Lukea kirjoja loppuun saakka. Jättää siivouspäivä kesken neljäntenäkin päivänä peräkkäin. Komentaa koiria vain jos jaksaa - ehtii ne matot suoristella iltapäivälläkin.

Raskausviikot tänään 25+0 eli kyllä tämä joutenolo joskus päättyykin. Poikanen potkii mahassa joka suuntaan ja heiluttaa myös käsiään. Tömähdykset saattavat tulla samaan aikaan lonkkaan ja kylkiluihin. Pieni temmeltäjä.

Geo-iltapäivä Lavamäen kylätalolla

Appivanhempien kanssa pyörähdettiin tänään muutamalla geokätköllä ja mukavassa eventissä Lavamäen kylätalolla Ruskon Vahdolla. Eventtiin saapuikin ihanan paljon porukkaa, paikka oli mainio ja sää aurinkoinen. Paikallinen kyläyhdistys myös keitti tapahtumapaikalla kahvia ja paistoi makkaraa, joten leppoisa kesäpäivä oli kyseessä syöden ja rupatellen.

Geokoiriakin oli paikalla monta rapsuteltavaksi saakka. Omat jätettiin suosiolla kotiin. Niin kotipainotteinen kuukausi on ollut, että ihan kiva välillä käydä jossain myös ilman tuota omaa laumaa. Ja poikien on hyvä opetella olemaan joskus myös keskenään kotosalla. Mitään oikeita tuhoja ei oltu tälläkään kertaa tehty, mutta muutama halko oli pitänyt kantaa matoille järsittäväksi.

Kotimatkalla pyörähdettiin vielä muutamalla purkilla ja saatiin myös kaksi FTF:ää (= oltiin ensimmäisiä löytäjiä uuden kätkön julkaisemisen jälkeen). Jälkimmäinen olikin meidän nimimerkin 130. FTF. Jee. Sienisaalis jäi pelkkiin kehnäsieniin, mutta mukava oli silti taas metsässä hetki tallustella.

Kotona keräsin raa'at tomaatit sisälle kypsymään, sillä lämpömittari oli tallentanut jo +4 asteet joltain yöltä muistiinsa ja päätin ehtiä pelastamaan lopun sadon ennen ensimmäisiä yöpakkasia.