Sokeriarvojen mittailua ja kuistin maalaus

Jo yhden vuorokauden sokerimittaukset opettivat jotain: täytyy syödä useammin. Ihmettelin eilen, kun mun aamun paastoarvot (5.3) olivat suuremmat, kuin aamupalan ja lounaan jälkeiset sokeriarvot (4.6-5.1), kunnes kuulin, että jos yöllä tulee syömiseen pitkä tauko, alkaa keho polttaa omia varastoja, mikä nostaa sokeriarvoja luonnostaan aamuksi. Nykyisellä ruoka- ja unirytmillä mun syömisiin tulee noin 12 h tauko yöllä.

Lyhensin taukoa jo tänä yönä 9 h mittaiseksi myöhäisellä yöpalalla (omppuja ja mysliä) ja aamun sokeriarvot tippuivat heti 5.3 -> 4.9. Jes! Eipä olisi tullut tämäkään mieleen ilman hyviä neuvoja, ja välipalojen (ja pienten yöpalojen) osuus saa korostuakin jatkossa. Pieniä määriä ja usein. Se lienee muutenkin monen hyvän ruokavalion perusta.

Yllätys ei sitten ollutkaan päivällisen tuoma muutos. Perunapainotteinen ruoka nosti sokerit huimiin 7.7. lukemiin. Oma kroppa on aina tiennyt, että vähähiilarinen ruokavalio (mm. paleodieetin kautta) tekee hyvän olon kauttaaltaan. Nyt raskauden aikaan en kuitenkaan ala millekään ääripäädieetille laisin, koska olen aivan liian laiska laskemaan kaikkien vitamiinien ja hivenaineiden saanteja, joten vauvan takia monipuolisuus saa jatkua (onneksi oma makuaisti tekee luonnostaan paljon valintoja ja haluaa vaaleiden viljojen sijaan mielummin tummia).

Maalasin eilen myös kuistin seinän sekä viiriäisten talvihäkin (johon ei tullut vielä tänä vuonna asukkaita), joka saa jatkaa elämäänsä halkolaatikkona. Pilkottiin tänä kesänä muutama tontille kaadettu puu polttopuiksi ja etenkin nuo pienimmät oksanpätkät pitäisi nyt kantaa kuistille odottelemaan, sillä ne mahtuvat niin hyvin olohuoneen pieneen tulisijaan sellaisenaan.

Mun kädet kaipaavat käsitöitä, mutta varallisuus ei salli vielä pariin viikkoon uutta reissua lankakauppaan! Turhauttavaa!

Tervetuloa vauvapainajaiset!

No niin, tervetuloa vauvapainajaiset! Näin unta, että meidän ipana syntyi noin 1-vuotiaana. Ei oltu ostettu vaippoja tai mitään ja se nukkuikin vierashuoneessa retkipatjalla. Olin unohtanut ruokkia sen ja kun menin imettämään parkaa, niin se sanoi, että "vihaa tissiruokaa". Aika vahvat mielipiteet minusta noin vastasyntyneeksi...

Aiemmin olen nähnyt jo muun muassa taskuvauvaunia eli unia vauvasta, joka onkin vain sellainen nyrkin kokoinen pallero, joka mahtuu taskuun. Niiden tulkinta on tosin aika helppoa, kun harva se päivä mielessään miettii ja mittailee, että minkä kokoinen ipana mahassa tällä hetkellä onkaan ja millainen se on ensi viikolla. Ja se taskuvauvakoko jatkuu aika monta viikkoa raskauden aikana.

Nyt vauva tosin alkaa olla jo noin 650 grammainen (ja lähes 30 cm pitkä!) ja niin reipas potkimaan, että lapsen isäkin jo eilen tunsi ensimmäistä kertaa potkun kädellään. Voi rakkautta!

Painajaisia tasapainottamassa muutama kuva tältä illalta, kun appivanhempien pensaasta löytyi (hyvin kovaäänisiä) hepokatteja - sekä sylikoira Rellu (joka osaa olla kovaääninen sekin tarvittaessa).

Totoro + totoro

Harmaa totoro sai kaveriksi sinisen totoron. Valkoinen uupuu vielä, mutta niin uupuvat langatkin. Onnellinen, hirveä, traaginen tilanne. Onnellinen, koska kerrankin alkaa lankavarasto olla kohtuullisen kokoinen. Hirveä siksi, että tarvitsen käsille lisää töitä (ja päälle - ihanaa lankaterapiaa tämä!) ja nyt ei ole enää mitään lankaa niin paljoa, että siitä saisi ainakaan mitään suurempaa otusta valmiiksi.

Laitoin lankoja purkkeihin, ettei ruokapöytä näyttäisi niin suurelta lelutyömaalta. Saisikohan jonnekin asuntoon pysyvän, näkyvän paikan lasipurkitetuille langoille?

Miten kamalan hyvä tuuri voi olla...

... että juuri meidän pihassa kasvaa maailman parhaat ja makeimmat luumut!

Totorokin saa tänään kaverin. Olen nyt ihan koukussa pehmolelujen virkkaamiseen. Mitä typerämpi malli, sitä parempi lelu. Tuleva lapsiparka, kun haluaa jatkossa kaupasta jonkun supersuositun lelun, mikä tietysti on KAIKILLA muillakin päiväkodissa/koulussa/missävaan, niin minä voin sanoa, että: "Ootapa kun äiti virkkaa sinulle sen Beybladen ja Monsteriauton!"

24. raskausviikko ja kotiekoteko

"Tämän viikon alussa sikiö on 21 viikkoa vanha. Tiedämme, että sikiö voi nyt kuulla, koska se reagoi eri tavalla erilaisiin ääniin. Kovat ja korkeat äänet voivat saada sen säpsähtämään (www.vau.fi)."

Olenkin nyt aamun hiippaillut asunnossa hiljaa ja yrittänyt puhua koirille lempeästi. Seuraavaksi kaivan esille kaikkein sivistävimmät levyni Bachista Schostakowitschiin ja alan lukemaan iltaisin venäläisiä klassikoita ääneen. No ei. Ehkä se on ihan reilua antaa lapselle jo tässä vaiheessa realistinen kuva lähestyvästä todellisuudesta: Huutaa koirille sydämensä kyllyydestä, huudattaa myös The Beautiful Southin ihania renkutuksia ja keskittyä Hietamiehen Tarhapäivään, jonka äiti on kuulmemma laittanut postissa tulemaan!

Eilen illalla myös oivallettiin (tai mies oli saattanut oivaltaa jo aiemmin, mutta minä valaistuin vasta nyt), että meidän olkkarin tulisijan päällä on keittolevy (jossa on kyllä remontin aikaan tehty ruokaa), joka luonnollisesti lämpenee samalla, kun tulipesää lämmittää. Siinäpä siis oivallinen paikka pitää teevesi illan lämpimänä ilman erillisiä kuumennuksia liedellä. Pieni, mutta ihana oivallus.

Parasta kesässä

No nyt minä manaan selvästi jo kesää päättyneeksi, mutta kun takassa räiskyy tuli ja kädessä on kupillinen mustaherukkateetä ja ulkona on sysipimeää, on ainakin minulle sellainen olo, että ehkä se kesä sitten päättyi (ja olen edelleen tylsimys, joka nauttii tästä asiantilasta, koska syksy voittaa kesän minun vuodenajoissani mennen ja tullen). Tämä kesä on ollut kuitenkin ihan hurjan mukava - ja kesäkuviakin oli mukava katsella läpi tänään miettien, että tapahtuipa kamalasti kaikkea ihan parin kuukauden aikana.

Tänä kesänä menin naimisiin metsäkirkossa sen kaikkein rakkaimman kanssa. Ja sain paljon sukulaisia kylään. Ja odottelin poikasta, jonka pitäisi syntyä vielä tämän vuoden puolella. Lisäksi kotiin tuli uusi koirapoika Rellu Moskun (ja meidän) kaveriksi. Siinä varmasti ne kaikkein tärkeimmät tapahtumat, sillä mikään ei ole tärkeämpää ja parempaa kuin oma lauma.

Tämän lisäksi me retkeiltiin mukavan paljon, joskin lapin reissu meni aikalailla työn touhuissa Mega-tapahtuman parissa. Siltikin ehdittiin pariinkin otteeseen saareen telttailemaan ja muuten vain metsään samoilemaan sekä kalareissuille. Ja luonnon keskellä oltiin kotipihallakin, jossa kasvatettiin hyötykasveja koko lumeton aika.

Ensi kesä tuleekin olemaan sitten vallan erilainen, kun kuvioissa on mukana vielä napero. Sitä malttamattomana odotellessa.

Suppilovahveroita!

Pikainen päivitys on pakko vielä tehdä, sillä mentiin illaksi anoppilaan ja sieltä sieneen - ja tämän kesän ensimmäiset suppilovahverot on nyt löydetty!