Laiska sunnuntai lumipyryssä

Lunta, lunta! Viimein meillekin saakka ehti oikea lumipyry, eikä vain aamukuuraa tai loskaa!

Muutoin sunnuntai on hidas ja raukea. Koirilla on maailman laiskin leikki lattialla. Ääntäkään ei pääse, välillä kauhotaan toisen kuonoa suuhun ja sitten taas nukahdetaan kasaan lattialle. Minä juon kahvia ja ompelen viimeisiä kissoja kasaan. Harmaata lankaa jäi vielä pari kerää, joten teen tänään ehkä vielä pari koditonta kissaa hyllyyn istumaan tilaustöiden ohessa. Niitä saa kysellä itselleen, jos kattipula vaivaa!

Raskausviikko 36. pyörähti myös käyntiin. Olokin alkaa olla vähitellen raskas. Huomaa, että poikasen olo alkaa myös käydä tukalaksi, koska liikkeet mahassa eivät enää ole kevyttä tuuppimista, vaan kunnon punnertamista. Onhan sillä kokoakin jo tiettävästi yli 2500 grammaa eli virallinen keskosraja lienee ylitetty!

Hämärähommia kattitehtaalla

Olen ihan kamalan huono aina aloittamaan päivän aikana hommia, kun hiljakseen vain puuhailen kaikkea pientä teenkeiton ja koirien rapsuttelun lomassa. Ja ajattelen, että päivää on vaikka kuinka vielä jäljellä. Mutta vielä huonompi olen lopettamaan hommien tekemistä alkuun päästyäni, koska kun sopiva flow tulee, tuntuu ihan hölmöltä mennä nukkumaan, kun voisi sen sijaan vaikka ommella katteja kasaan.

Siksipä tänäänkin meni hämärähommiksi taas kattitehtaalla, vaikka paljon jäi vielä huomisellekin. Nämä kaikki otukset ovat tilaustöitä ja siis jo menossa omiin koteihinsa. Ihania karkkivärejä taas sattui langoiksi! Juuri lankojen takia minun muutoin kärsimätön luonteeni jaksaa tehdä näitä amigurumeja - jokaisesta otuksesta kun voi tehdä aina erilaisen, käsissä juoksevat aina erituntuiset langat ja työpöydällä on lähes koko ajan mukava värien sirkus.

Ja kyllä, minulla on koko ajan käsitöitä tehdessäni tietokone nenän edessä. Luen samalla blogeja, kuuntelen musiikkia, selaan facebookia, googletan synnytyskertomuksia, irkkaan... Ehkä ilman konetta työtkin syntyisivät nopeammin, mutta onneksi minulla ei ole kiire minnekään.

Raskausviikko 34

Aika juoksee. Nyt se tuntuu siltä, kun elellään viimeisiä vauvattomia viikkoja kotona.

Raskaus alkaa vähitellen tuntua myös kropassa. Suursiivosin tänään auringonvalossa kylpevän talon ja tarkoitus oli sen jälkeen jatkaa makuuhuoneen maalaamisen parissa. Eihän siitä tullut mitään. Siivous ja pyykinpesu verottivat voimia niin, että loppupäivä menikin sohvalla koomassa viltin alla maaten. Josko huomenna sitten jaksaisi taas muita puuhia. Onneksi koiratkin ovat sopiva raukeita, koska saivat tarhapäivän pienestä pakkasesta huolimatta. Se on yllättävän rankkaa koiranelämää seurailla muutama tunti kaikkia talon ohi kulkevia ihmisiä, elukoita ja kulkuneuvoja. Sanoa osalle perään painava sana.

Valo!

Valo! Ihana valo! Pitkästä aikaa muutakin kuin sitä sumuista harmautta ja tuhrua. Ja minähän rakastan syksyä. Mutta minä rakastan oikeaa sadetta, värejä, kirpeyttä, halla-aamuja ja ruskaa. En tuota synkkää, koleaa, sumuista ja pilvistä syksysäätä, mitä taas muutaman päivän ehti olla. Valo tekee ihmeitä kaikelle. Onneksi ehdin eilen imuroimaan, niin se ihme ei ole kaiken pölyn ja lian näkyminen, vaan saan tänään vain nauttia aurinkoisesta kodista. Mitä nyt pitää kantaa pihakalusteita sisälle talvea odottamaan.

Liitutaulu löysi paikkansa lastenhuoneesta parvisängyn alta. Nyt sinne voi kirjoitella salaisia viestejä. Parven alle haluaisin vielä jonkun lukunurkkauksen tehdä. Täytyy vain odotella, että sopivia säkkituoleja tai pieni sohva tulee vastaan jossain kirpparilla. Värejä koko huone joka tapauksessa kaipaa edelleen!

Siirsin eilen Rellun nojatuolin lastenhuoneesta kirjastoon. Rajattiin ylipäätään kirjasto koiraportilla nyt koirien huoneeksi, jossa otukset voivat olla silloin, kun niiden hepuleita ei jaksa katsella ympäri asuntoa. Tuoli oli hetken keskellä kulkuväylää, mutta Rellusta se(kin) oli ihan hyvä paikka nukkumiseen - pääasia, että saa olla omassa tuolissa!

DIY-päivä

Liitutaulutarra. Heti kun sitä ensimmäisessä blogissa näin, tiesin, että tulen kopioimaan idean surutta. Viimein Nurinpäin-blogissa oli niin hieno idea, että se oli pakko toteuttaa itsekin: liitutaulu tehtynä vanhoihin ikkunanpokiin. Meillä kun talosta löytyy useammat vanhat ikkunat varastoista, ja tämä liitutaulutarra ei ole pysyvä ratkaisu, joten vanhojen ikkunoiden uusikäytön ei tarvitse olla lopullinen ratkaisu - teipin voi poistaa ikkunan pinnalta sitten, jos siltä joskus tuntuu.

Joka tapauksessa tänään valmistui iso liitutaulu lastenhuoneeseen! Tarvikkeina vain vanha ikkuna, liitutaulutarraa 45 cm x 200 cm rulla, puhdistusainetta pinnoille, IKEA Family -kortti (tarpeeksi tukeva tarran silittämiseen) sekä liituja leikkimiseen. Sekä näemmä huonoja kuvia hämärässä keinovalossa otettuna.

Ensin puhdistettiin ikkunan pinnat (tosiasiassa minun piti tehdä tämä projekti ihan yksin, mutta ovelasti ujutin sen illalla pöydän ääreen ja pyysin miehen avuksi - lopulta olin ihan tiellä koko hommassa ja seurasin vierestä miestä, joka on tehnyt muun muassa autoteippauksia aiemmin) sekä siloiteltiin kortilla tarra ikkunan pintaan ruutu kerrallaan.

Sitten oltiin jo valmiita - ja piirreltiin kukkia ja mehiläisiä. Nopea, helppo ja silti näyttävä projekti! Huomenna mallataan liitutaulu vielä paikalleen lastenhuoneen seinälle. Yritän samalla ottaa parempia kuvia, jos tuolta ulkoakaan tulee yhtään sen enempää valoa. Sadetta ja sumua oli ainakin tämä päivä.

Jämäpaloista ilmestyi mm. liitutauluhirvi jääkaapin oveen vapaalla kädellä piirrettynä ja leikattuna. Tähän niin jää koukkuun. Vielä jäi iso kasa pientä silpettä, josta voi tehdä etikettejä lasipurkkeihin tai jotain muuta mukavaa, kunhan seuraava inspiraatio iskee.

Radalla

Ampumaradalla nimittäin käytiin tänään. Mies kävi kohdistamassa jotain kiikaria ja me Rellun kanssa mentiin mukaan taas paukkeeseen totuttelemaan. Tai niin minä ainakin selitin asiaa itselleni, mutta eihän Rellua mitkään paukut enää kiinnostaneet. Oli vanhassa muistissa se tieto, että pamauksesta saa namin, joten koko reissun ajan mun vieressä tökötti tomerana istumassa pieni koira, joka muistutti joka namista tökkäämällä kättä, että: "No niin! Palkka hei! Muista palkka!"

Yhtään ei siis pelottanut koiraa ja lähinnä viereiseltä radalta kuuluvat ihmisten äänet ja jostain kauempaa kaikuva koiran jahtihaukku saivat vähän korvat hörölleen. Hieno, reipas koiralapsi. Kyllä se kohta jänismetälle pääsee mukaan.