10/01/2013

Heipparallaa kesä!

Syksy se on. Vielä kerran sai kuitenkin nurmikon ajella tälle vuodelle (oli muuten aika huumaava tuoksu vastaleikatussa nurmessa näin lokakuussa!), mutta pihakalusteita tai savustuspönttöä en raaskinut vielä ottaa sisälle . Elättelen toiveita ainakin yhdestä, pitkästä syysillasta ystävien kanssa ulkona grillitulen ja nuotion loimeessa tai pihavalojen (jotka ovat edelleenkin hankkimatta) hämyssä (punaviinin luettelen mukaan vasta ensi syksynä).

Kaikki kukkaruukut kuitenkin keräsin jo kuistin luo ja riivin kasvimaalta yksivuotiset kasvit kompostikasaan. Ja kärräsin pihan toiselle laidalle puretun kuistin kattotiiliä, kun taas toiseen suuntaan polttopuita sisälle. Nyt kelpaa taas laiskotella hetken aikaa ja keskittyä virkkailuihin ainakin tämän illan ajaksi.

Raskauden kanssa elellään jo raskausviikkoa 28. ja tuntuu, että aika vilistää nyt ihan hurjaa vauhtia eteenpäin! Maha kasvaa ja lapsi potkii, mutta muuten elo jatkuu kyllä normaalisti. Yöllä on vähän hankalampi löytää hyvää asentoa nukkumiseen, mutta alku- ja keskiraskauden oireetkin väsymyksineen loistavat poissaolollaan. Nyt kuitenkin aletaan elellä niitä aikoja, että jos pikkuinen päättäisi jo syntyä, olisi jo isot mahdollisuudet, että hänet saataisiin pidettyä hengissä. Toivottavasti kuitenkin viihtyy vielä sen 10+ viikkoa mahassa köllimässä ja keräämässä voimia tulevaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti