Onni onnettomuudessa eli oppitunti harsojen värjäämisestä

Olen miettinyt Maxin harsojen värjäämistä kauan, että ne erottaisi muista räteistä helpommin. Pesu uusien haaremihousujen kanssa samassa koneessa (vahingossa) toi harsoihin maailman kauneimman värin! Onni onnettomuudessa tosiaan. En olisi suunnittelemalla voinut paremmin onnistua.

Kesä on ollut ihanaa vilinää ja vieraiden täytteisiä päiviä. Lapsi on oppinut jossain välissä konttaamaan, istumaan - ja nousee nykyään jo tukea vasten seisomaan ja pälättää omaa vauvakieltään kaikki päivät. Ihana pieni.

Päivät ovat olleet niin kuumia, että suurin osa ajasta on mennyt siihen, että ollaan köllötelty lattialla tai viltillä ulkona ja pulahdettu välillä ammeeseen omassa kylppärissä. Kohta pitäisi varmaan miettiä, mitä tämä mamma aikoo syksyn tullen alkaa puuhaamaan. Ainakin uusia opintoja olisi luvassa. Mutta sitä ennen vielä hetki köllöttelyä auringon pehmentämien aivojen ja ajatusten kanssa.

Viirutiput viimein kotona!

Nyt ne saatiin kotiin - nuo pienet viirulinnut! Geokätkökavereiden kyydissä matkasivat Valkeakoskelta pitkään odotelleeseen häkkiin neljä 6-viikkoista viiriäistä. Ihania, pieniä, virkeitä lintuja! Heti olivat tonkimassa ja tutkimassa uutta kotia. Ja ihan sylikesyjä lintuja nämä. Ainakin, jos tarjoilee matoja ennen sylittelyä. Iän puolesta odotellaan munia jo lähiaikoina.

Kasvattajalta kotiin tuli nyt kaksi kanaa ja kaksi kukkoa. Kukot ovat samasta poikueesta ja ovat tähän saakka viihtyneet samoissa tiloissa, mutta voi olla, että toinen päätyy vielä pataan myöhemmin. Joka tapauksessa jossain välissä lisäillään sitten kanamäärää, kunhan saadaan isompia ulkoilutiloja aikaiseksi.

Ihana yllätys oli myös se, että jokainen lintu on ihan omanvärisensä. Olen yhdellä vanhalla työpaikallani hoitanut isompaa viiriäisparvea aikanaan, eikä siellä erottanut laisin yksilöitä toisistaan, koska ne olivat niin samannäköisiä keskenään. Nyt jokainen lintu on kuitenkin ihan omanlaisensa selkeiden värien ja kuvioiden ansiosta, joten näille vissiin pitäisi nyt nimetkin keksiä. Ja lastenhuoneen remontti koki pahan kolauksen, koska seinien maalaamisen sijaan aika on kulunut nyt lintuja ihmetellessä. On ne veikeitä ja mahtavan sosiaalisia kavereita.

DIY: Kuormalavojen kaulukset

Maailman helpoin DIY-vinkki: Hommaa kuormalavojen kauluksia ja laita niihin halkoja tai hyötykasveja tai jotain muuta mukavaa. Puutarhakuvat ovat viime kesältä ja kuistikuvat tältä hellekesältä, kun lapsikin on pitänyt ulkoistaa kuistille viilentymään.

Savojärven kierros eli Maxin ensimmäinen (pikku)vaellus

Tänään vietettiin Euroopan kansallispuistopäivää. Tätä emme kylläkään tienneet, kun tarkoituksena oli hakea pari geokätköä viereisestä Kurjenrahkan kansallispuistoista. Paikalla siis riitti vilinää ja reitillä oli varmasti satoja ihmisiä liikkeellä, mikä kyllä oli hurjan piristävää, sillä yleensä noilla retkeilyreitistöillä saa aika yksin kulkea.

Mahtava auringonpaahde tai joku muu oikku sai sitten meidätkin innostumaan niin, että kierrettiin lopulta koko Savojärven kierros. Hiljakseen kävellen oltiin pian jo puolivälissä ja turhapa sieltä on omia jälkiään pitkin takaisin tulla siinä vaiheessa. Rauhassa siis tallusteltiin pitkin soita ja metsikköjä vuoronperään. Ja iso määrä uusia pitkospuita. Aurinko paistoi vähän turhankin kuumasti, mutta hörpyteltiin lapselle nesteitä ja pidettiin hänet auringolta suojassa. Varjoisissa paikoissa vilvoiteltiin aina pidempiä aikoja.

Kuuden kilometrin helteisen kierroksen jälkeen vanhemmat olivat aika nuutuneita, mutta lapsi virkeä ja energinen - hyvähän sitä on nukkua monen tunnin tirsoja Manducassa, kun suo tuoksuu ja käynti on tasaisen keinuvaa pitkospuilla! Eli hyvin onnistui ainakin tämän kantovälineen myötä muutaman kilometrin päivävaellus nelikuisen kanssa.

Kesämies 4kk (ja vähän päälle)

Pieni kesämies oli tänään pihalla maistamassa voikukkia ja ihmettelemässä ohiajavia autoja.

Kyllä on helppoa viihdyttää talvivauvaa, joka sopivasti alkaa huomaamaan ympäristönsä nyt, kun kesä saapui ja päästään viimein kotipihalle köllöttelemään puiden katveeseen. Äitikin saa rauhassa lukea lehdet nurmikolla, kun pelkissä äänissä ja puiden latvoissa on niin paljon ihmeteltävää, että vauva makaa pitkät tovit selällään vain tuijotellen ja kuunnellen (sisällä pyöritään selältä mahalleen ja navan ympäri niin vinhaa vauhtia, ettei perässä meinaa pysyä). Kunnes nälkä taas iskee.

Jotenkin nyt neljän kuukauden korvilla alkaa viimein myös uskoa sen, että tuosta vauvasta on tulossa ihan oikea ihmislapsi. Ei mikään avuton mytty enää, vaan utelias, ihana, touhukas pikkumies.

Päiväunille Max simahti tämän elämysmatkailun jälkeen lennosta.

Kirjasuositus: Ihme ja kumma

Sain synttärilahjaksi miehen siskolta & hänen mieheltään kirjan. Aivan upeaa, absurdia ilotulitusta 1900-luvun alun postikorttitaiteen kummallisuuksista! Yli 200 sivua toinen toistaan upeampia kuvia. Photoshoppailun juuria värilitografioiden ja maalattujen postikorttien muodossa. Valokuvataidetta parhaimmillaan. Ottaisin minkä tahansa noista kuvista julisteena seinälleni ja vakavasti harkitsen oman postikorttikeräilyn suunnanvaihdosta näiden kuvien myötä.

Suosittelen selaamaan läpi, jos kirja vastaan tulee! Tiedollinen osuuskin kirjassa on mukava, mutta täysin oikeutetusti tilaa on annettu lähinnä sadoille kuville, joissa "etusijalla ei ollut ulkoisen maailman dokumentointi, vaan sisäinen todellisuus: unet ja alitajunta, halut ja unelmat, mystiset sielunmaisemat."

Kyseessä on siis Harri Kalhan vuonna 2012 ilmestynyt teos: Ihme ja Kumma - Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun postikorttitaiteessa. Huikeaa! (Kaikki kuvalainat ovat kirjasta)

Puuhärveli!

Nyt se on kevät! Ja pihassa komia lainahärveli, jolla mies teki (muutaman) vuoden polttopuut meille parin iltapäivän aikana. Kaikenmoisia tuulenkaatoja ja myrskyjen uhreja oli tontille ehtinytkin kertymään ja lisäksi naapurilta saatiin talkooapupalkkana puuta, joten oksien, runkojen ja kaikenmoisten karahkojen määrä kasvoi lopulta aika melkoiseksi. Ei kyllä ensi talvena palele, jos se polttopuista on nyt kiinni. Myös tuoksu pihalla on huumaava.

Vaikka itse lähinnä siistin muuta pihaa ja kannoin puuta härvelipaikalle, ei silti tullut ikävä pokasahaa ja kirvestä. Kyllä tuo tekniikka vaan joskus palkitsee hipeimmänkin mielen tehokkuudellaan.

Kuvia otettaessa oli puuvaja jo osittain täytetty puilla. Kyllä nyt kelpaa.