Alla kuvissa muutama hetki kuluneen vuoden varrelta. Jotenkin sitä alkuun mietti, ettei tänä vuonna ole ehtinyt tapahtua niin kamalasti. Kuitenkin nämä kuvat saivat huomaamaan, että elämä on vallan ehtinyt muuttumaan viimeisten 12 kuukauden aikana, vaikka suurin osa muutoksista koskeekin vain perhe- ja kotioloja.
Ehkä tuo tunne tasaisen rauhallisesta vuodesta selittyykin sillä, että vielä edellisvuonna seikkailtiin miehen kanssa 20 maan läpi vanhalla pikkubussilla, tehtiin 3 reissua Lappiin ja elettiin muutenkin paljon liikkuvampaa elämää. Tänä vuonna keskityimme paljon vahvemmin kotiin, perheeseen ja lähiluontoon.
Tänä vuonna myös menimme naimisiin metsäkirkossa ja heti alkuvuodesta aloimme laittamaan kodiksi tätä vuonna 1812 rakennettua hirsitaloa maaseudun puolella. Hitaasti remontti etenee edelleen - ja samalla myös hyvin stressittömästi. Keskeneräisyys ei enää vaivaa, kun on tyytyväinen siihen, että nurkka kerrallaan asiat valmistuvat. Kiire on kadonnut, kun tekemistä on niin paljon. Ja mieli on oppinut rentoutumaan kaaoksen keskellä, kun muistaa samalla nauttia niistä pienistä, valmiista asioista. Hyvä tästä tulee.
Ehkä tuo tunne tasaisen rauhallisesta vuodesta selittyykin sillä, että vielä edellisvuonna seikkailtiin miehen kanssa 20 maan läpi vanhalla pikkubussilla, tehtiin 3 reissua Lappiin ja elettiin muutenkin paljon liikkuvampaa elämää. Tänä vuonna keskityimme paljon vahvemmin kotiin, perheeseen ja lähiluontoon.
Tänä vuonna myös menimme naimisiin metsäkirkossa ja heti alkuvuodesta aloimme laittamaan kodiksi tätä vuonna 1812 rakennettua hirsitaloa maaseudun puolella. Hitaasti remontti etenee edelleen - ja samalla myös hyvin stressittömästi. Keskeneräisyys ei enää vaivaa, kun on tyytyväinen siihen, että nurkka kerrallaan asiat valmistuvat. Kiire on kadonnut, kun tekemistä on niin paljon. Ja mieli on oppinut rentoutumaan kaaoksen keskellä, kun muistaa samalla nauttia niistä pienistä, valmiista asioista. Hyvä tästä tulee.
Tänä vuonna meille saapui myös suomenajokoira Rellu - sekarotuisen Mosku-koiramme kaveriksi. Ihana, lempeä, ilkikurinen pieni koira! Muita eläimiä taloon ei ole vielä ehtinytkään, sillä merivesiakvaariomme on jo toista vuotta hoidossa appivanhemmilla, viiriäishäkki odottelee edelleen asukkaitaan tyhjänä kuistilla ja muutkin eläinajatukset ovat nyt olleet tauolla muiden tohinoiden vuoksi.
Aika näyttää millainen lauma tällä tontilla ensi vuonna asuu, mutta ainakin hoitomehiläisiä on luvassa kesäkaudeksi, jos asiat etenevät, kuten on suunniteltu.
Tänä vuonna myös aloimme odottaa ensimmäistä, yhteistä lasta. Pieni poikanen myllertää edelleen mahassa, joskin tämä äiti alkaa olla sitä mieltä, että uloskin saisi jo tulla. Laskettuun aikaan on tätä kirjoitettaessa jäljellä 2 päivää. Raskaus on ollut syntisen helppo ja ihana ajanjakso, mutta nyt viime metreillä alkaa olo olla viimein melko tukala ja valmis.
Vuoden viimeiset päivät ovatkin kuluneet aikalailla odotellessa - ei niinkään joulua, vaan vauvaa. Toisaalta tässä vaiheessa vuotta sitä ehkä jo toivoo, että ipana pysyisi vielä sen 5 päivää sisällä, jotta ne synttärit siirtyisivät seuraavan vuoden puolelle vuoden viimeisten päivien sijaan. Minä kyllä jaksan vielä hetken.
Luontoretkiä on tehty lähinnä kotimaassa. Lähimetsissä ja saaristossa, mutta myös yksi pidempi reissu Lappiin geokätköilypainotteisen matkan merkeissä. Kalastaminen jäi tänä vuonna vähän vähemmälle, kun elämään tulivat myös metsästysmahdollisuudet uuden paikkakunnan ja metsästysseuran myötä.
Sieni- ja marjaretkiä ehdittiin kuitenkin tekemään, vaikka edellisvuotisiakin pursuaa ruokakomeron purkeissa ja pussukoissa. Metsästys-kalastus-keräily-elämäntapa onkin sitä, mitä haluan elämässäni edistää entisestään. Kun soppaan lisää vielä oman kasvimaan antimet (sekä jatkossa viiriäiset, lainamehiläiset sekä jossain vaiheessa vuohi tai pari) aletaan olla siinä pisteessä, että osittainen omavaraisuus on oikeasti todellisuutta ja kauppareissuja voi harventaa entisestään.
Puritaani en kuitenkaan tässä ole - enkä sellaiseksi edes halua - vaan sopiva tasapaino tässä asiassa olisi ideaali. Tuntuisi aivan liian ulkokultaiselta edes väittää pyrkivänsä vain kestäviin elämäntapoihin, kun samaan aikaan lentomatkustaa vuosittain, taloudesta löytyy auto ja talo lämmitetään talvella pääasiassa sähkön avulla. Pieniä askelia on kuitenkin hyvä ottaa ja olla niiden onnistumisesta onnellinen.
Jotenkin kaikkein ihaninta oli tänä vuonna kuitenkin kotiutua jonnekin. Tehdä pitkästä aikaa paljon käsitöitä virkkausten ja amigurumien muodossa. Kylvää, kitkeä ja kerätä satoa omalta kasvimaalta. Rapsutella koiria kodin hämärässä ja silitellä mahaa, jossa pieni ihmisalku parhaillaankin tomerana tömistelee.
Ensi vuodesta toivon aikalailla samanlaista kuin tästä. Pieniä, omia seikkailuja. Tasaisen onnellista arkea toistuvilla huippuhetkillä varustettuna. Ehkä vähän lisää ammatillisia haasteita loppuvuodesta, kun äitiysloma päättyy eli vakaa tavoite olisi saattaa viimein oma väitöskirja loppuun. Projekti, joka on kaiken työn, matkustelun ja muuttojen vuoksi ollut tauolla kohta jo kahden vuoden ajan.
Kaikkein eniten kuitenkin toivon vain näitä onnellisia päiviä oman lauman kanssa. Mun rakkaat.
Ihanaa tulevaa vuotta kaikille muillekin! Onnellisia ja turvallisia hetkiä - pieniä, suuria seikkailuja unohtamatta!
