Luumujen aika!

Kun osa ompuista on vielä hilloamatta ja puolukkaa keräämättä, kypsyvät oman pihan luumut. Ja näitäkin on tulossa kymmeniä litroja kahdesta pienestä puusta. En tiedä oliko tämä kesä vain niin hyvä kaikelle kasvavalle vai miten suuri osuus on meidän pihan mehiläispesillä, mutta kaikki sadot tuntuvat nyt niin suurilta.

Hillopurkkeja on kertynyt hillokaappiin jo yli 70, mutta taas on aika jatkaa keittämistä ja purkittamista. Oman koulun alkaminen tosin hidastaa jo tätä hommaa, mutta onneksi muutama vapaapäivä vielä mahtuu joukkoon. Talvella niitä ei ole luvassa ollenkaan, mutta silloin elelläänkin jo tyytyväisenä hillopurkkipinojen keskellä.

Taivalkoskella

Vähän vanhempia retkikuvia väliin. Noin kuukausi sitten juhlittiin miehen isoäidin syntymäpäiviä Taivalkoskella neljän sukupolven voimin. Pystytettiin oma telttaleiri järven rannalle, istuttiin iltaa kodan nuotiolla, kalasteltiin, rymyttiin hillasuolla, tehtiin paljon hyvää ruokaa tulilla ja nautittiin hienoista keleistä muutaman päivän ajan. Synttäripöytäkin katettiin ulos keskelle hillasoita.

Suomen upea etu nämä kota- ja laavupaikat, joiden hyödyntäminen on helppoa ja vaivatonta. Useissa paikoissa ovat nuotiopuutkin valmiina. Ihan erämaassa ei kuitenkaan nyt oltu, vaikka aika syrjässä kuitenkin, ja moni paikallinen kävikin kodalla meitä katsomassa kalastamaan mennessään. Melko rauhassa näillä paikoilla kuitenkin saa aina olla, elleivät tulisijat ole jonkun suositun retkireitin varrella. Toisaalta sääli, että käyttöä ei ole enemmän, mutta toisaalta ihan mukavaa kun omaa vuoroa ei tarvitse odotella muiden retkeilijöiden joukossa. Toisilla paikoilla kun saa olla päiväkausia näkemättä ketään, vaikka paikka olisi jonkun suuremman paikkakunnan kupeessa.

Reissun jälkeen tietysti tehtiin kotaan uudet nuotiopuut, siivottiin paikat ja jätettiin jallupullo veneeseen, jota joku ystävällinen natiivi meille lainasi päivien ajaksi, kun ei ollut itse kalastamaan silloin tulossa.

Pieniä retkiä

Pieniä retkiä on helppo tehdä vaikka päivittäin, kun metsät ovat lähellä. Korit ja sankot kannattaa kuitenkin aina ottaa varalta mukaan tähän aikaa vuodesta. Ja välillä myös nuotiopuut ja makkaraa, jos on oikein retkifiilis ja pieniä mukana!

Tänään käytiin ihan vaan lähimetsässä hetki seikkailemassa. Syömässä mustikoita mättäiltä ja ihmettelemässä, miten suppilovahverot ovat jo nousseet.

Syksy on elämän parasta aikaa

Syksy on ehdottomasti mun lempivuodenaikani. Kesässä ja talvessakin on puolensa (kevään voisi jättää kokonaan väliin), mutta syksyssä on jotain niin totaalisen hienoa, ettei sitä voita mikään! Pimeät ja raikkaat yöt, mutta usein lämpimät ja aurinkoiset päivät. Vahvat värit, ruska ja myrskyt. Jalassa villasukat ja takassa tuli. Ja luonto aivan tulvillaan herkkuja.

Tämä vuosi on jotenkin ollut vielä tavallista parempi. Pihan ikivanhat vadelmapensaat tuottivat satoa niin, että koko heinäkuun sai käydä parin päivän välein hakemassa litran tai kaksi vadelmia muutamasta oksasta. Luumupuut notkuvat satoa ja naapureissa tuetaan omppupuita, kun oksat laahaavat jo maassa asti. Mustikkaa tuli ennätysmäärä pakastimeen ja puolukka-aika näyttää vähintään yhtä hyvältä. Kantarellia, herkkutattia, torvisientä, orakasta ja suppilovahveroita on kannettu kotiin jo yli 90 litraa. Määrät ovat olleet niin suuria, että osaa tateista ei ole ehtinyt edes kuivaamaan, vaikka kuivurissa ja uunissa on sieniä käytännössä koko ajan kuivamassa.

Hullu, ihana vuosi ja syksy on vasta alussa. Ennätysvuonna, juuri kun olin muuttanut Turun suunnalle vuonna 2012, kerättiin suppilovahveroita 150 litraa miehen kanssa. Katsotaan mihin lukuihin tänä vuonna vielä päästään, jos tahti jatkuu ennallaan. Kyllä muumimammamielisen sielu lepää, kun saa katsella purkkipinojen kasvamista!

Syksyllä syntyy villasukkia

Vaikka suurin osa ajasta nyt syyspäivinä kuluukin metsän herkkujen parissa, ehtii ainakin sadepäivinä myös käsitöiden pariin. Syksyllä alkaa jostain syystä tehdä mieli myös kilistellä puikkoja, vaikka muuten valitsenkin aina virkkaamisen neuleiden sijaan. Tänä syksynä olen tehnyt jopa villasukkia. Yleensä kahden samanlaisen asian neulominen tuntuu ihan äärettömän tylsältä puuhalta vaikkapa amigurumeihin verrattuna.

Poikasen kanssa on istuttu sadepäiviä olohuoneessa viltin alle käpertyneenä. Max on katsonut Doraa ja minä virkannut mollamaijoja tai neulonut pipoja ja villasukkia. Tarkoituksenani on nyt tosissaan käyttää loppuun jämälankavarastoni, joka on kasvanut ison lipaston kokoiseksi. Siis niitä aivan pieniä keränloppuja. Kokonaiset ja vähän vajaammat lankakerät ovat tietysti vielä lisäksi... Mutta noihin pieniin keränloppuihin nämä pienet virkkaustyöt ja moniväriset villasukat ovat kyllä ihan parhaita. Eikä haittaa, vaikka sukista tuleekin vähän eri pariset. Tuollaisessa kirjavassa neuleessa se näyttää minusta vain hauskalta.

Kiinnostaisiko jotakuta tuon mollan ohje, jos ehtisin sen jossain välissä kirjoittamaan auki?

Vanha blogi, uudet kujeet!

Blogia on ollut ikävä. Vanhan blogin päivittäminen kävi kuitenkin jotenkin työlääksi, joten on ehkä uusien tuulien aika. Vanhat blogitekstit on toistaiseksi piilotettu, mutta saatan nostaa niitä myöhemmin uudelleen esille - ainakin luetuimpien käsityöohjeiden osalta.

Elämä sinänsä on melko samanlaista ja toisaalta hyvin erilaista kuin ennen. Sama 200 vuotta vanha talovanhus on perheen kotina ja perheenjäsenten lukumääräkin on sama (eläinlaumassa on jotain muutoksia). Edelleen seikkaillaan paljon metsissä, keräillään, säilötään, tutkitaan ja kömmitään välillä telttaan nukkumaan. Geokätköillään vähän siinä ohessa ja tullaan kotiin korit täynnä sieniä ja hiukset täynnä hirvikärpäsiä.

Suurimpana muutoksena on kuitenkin tapahtunut oma alanvaihdos museoalan puolelta opetuspuolelle eli olen äitiysloman ja sen jälkeisen ajan myötä opiskellut (erityis)luokanopettajaksi (valmistuminen on edessä ensi keväänä). Paluu työelämästä ja mammalomalta koulunpenkille on ollut melkosta puuhaa! Ei niinkään ne itse opinnot (itsehän opiskelisin varmaan ikuisesti, jos siinä olisi mitään järkeä), vaan ne kaikki aikataulut ja läsnäolot sekä ylipäätään itsensä identifioiminen taas opiskelijaksi. Mutta kyllä tämä tästä. Eikä montaa kuukautta olisi enää jäljelläkään.

Mutta nyt uusia blogituulia päin! Luvassa on alkuun varmasti aika tiheää päivitystahtia, sillä kuvia on kertynyt viime aikoina paljon. Luonto tarjoaa parastaan ja tulvii sieniä ja marjoja. Samaan aikaan syntyy satoa myös omalla pihalla ja haasteena onkin saada nyt kaikki säilöttyä, hillottua, kuivattua ja pakastettua ennen metsästyskauden alkamista. Kuivurit pöhisevät yötä päivää ja talossa tuoksuu hillo ja mehu - kyllä luonto on ihmeellinen paikka!