Kesän käsitöitä

En ole oikein jaksanut kirjoitella blogia. Tässä kuitenkin muutama kuva kesän käsitöistä. Paljon on syntynyt muun muassa tossuja perulaisella manzanilla-tekniikalla, tuttinauhoja ja lapasenpidikkeitä, patalappuja ja villasukkia. Osa omaksi iloksi, osa toisten kiusaksi ja suurin osa odottelemaan joulutoreja, jos tänä vuonna sellaisille ehtisi myymään jotain.

Syysmyssy

Maxin uusi syysmyssy. Vähän turhan suuri, mutta kelpaa lapselle. Lankana alpakkaa, merinoa ja silkkiä kaksinkertaisella langalla neulottuna.

Paluu arkeen alkaa realisoitua

Pieni nuhanenä katsoo sylissä viltin alla Mikko Mallikasta. Mies on Jäämerellä taas kalastamassa turskaa, seitä ja makrillia. Kahvi jäähtyy kuppiin ja kalenteri täyttyy menoista ennen kuin arki on edes ehtinyt alkaa. Miten tästä osaa taas heittäytyä ihmisten ilmoille? Ja saada kiinni siitä rytmistä, mitä koko muu maailma elää?

Todellisuus alkaa selvästi iskeä nyt kasvoille, kun on enää kaksi aamua siihen hetkeen, kun pitää viedä lapsi päiväkotiin kolme tuntia ennen normaalia heräämisaikaa ja nousta itse bussiin.

Elokuun eloa

Elokuun eloa kotona ja lähimetsissä. Arki on muuttumassa kovasti. Max aloittaa päiväkodin ja minä vaihdan vähitellen alaa aloittamalla huomenna Turun yliopistossa graduseminaarissa elämäni kolmannen gradun. Samaan aikaan jännää ja turhauttavaa muuttua taas opiskelijaksi. Toisaalta olen tähän mennessä valinnut aina alani vain mielenkiinnon mukaan - työtilanteesta välittämättä. Tällä kertaa toisinpäin ja olen menossa viimein vahvasti työllistävälle alalle. Kai sitä alkaa vähitellen aikuistua ja töissäkin kiinnostaa muukin kuin se, että se on vain kivaa! Jospa pätkätöiden ajat olisivat viimein mun osalta ohi, kunhan tämä tutkinto on parin vuoden sisällä kasassa.

Mutta viimeisiä, vapaita kesäpäiviä on vielä vietetty. Marjametsässä, kotona virkkuukoukun kanssa, kotipihan hiekkalaatikolla.

Ja vielä se, mitä ei saa ääneen sanoa: Kohta on syksy, paras vuodenaika - jee!

Vähän karkasi lapasesta

Blogihiljaisuus näemmä jatkuu! Palataan tänne oikeasti, kunhan inspiraatio iskee. Nyt kaikki tarmo on näemmä reaalielämässä ja sen uusissa käänteissä. Sitä vastoin käsityöt maistuvat pitkästä aikaa.

Aloin poikaselle tekemään virkattuja tuttinauhoja, kun kyllästyin valmisnauhojen huonoihin osiin, jotka tuo oman elämänsä Obelix saa vetämällä paidasta irti. Ja sitten se karkasi taas lapasesta.

Häikäiseviä hetkiä keväisessä ilta-auringossa

On tämä ihanaa, kun valon määrä kasvaa ja illat ovat kirkkaita ja lempeitä.

Yrjönpäivän tapahtuma eli partiossa perheen kanssa

Perheen kanssa käytiin taas lippukunnan riennoissa eli Yrjönpäivän tapahtumassa. Lähinnä viriteltiin nuotio tapahtumapäivän viimeiselle rastille ja paisteltiin tikkupullaa pienessä seurueessa, kun muut partsalaiset vasta kiersivät muita rasteja. Maxin nukkumaanmenoajan lähestyessä karattiin paikalta, mutta mukava oli kuitenkin hetki lämmitellä tulilla ja nähdä muita ihmisiä.

Kyllä partiossa vaan on mukavaa! Itsehän aloitin partiourani joskus 90-luvun alussa Kuopiossa ja välissä oli pitkä katve, jolloin tuli liikuttua luonnossa muuten vaan aktiivisesti. Nyt miehen kanssa ollaan taas aikuisjäseninä mukana toimintaa suunnittelemassa ja kieltämättä pieni kutina olisi päästä enemmänkin taas mukaan vaikka partiotaitokisoihin osallistumalla... Ensin pitäisi ehkä vaan ravistaa kropasta muutama(kymmentä) aikuisiän kiloa, että jaksaa kirmata noiden nuorten hirvien perässä metsässä ;)

Tiedot ja taidot ovat onneksi mielessä säilyneet, vaikka partio onkin rakenteellisesti muuttunut aikalailla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja itsellä on nyt pieniä hahmottamisongelmia kaikkien seikkailijoiden ja tarpojien, jälkien ja ilmansuuntamerkkien kanssa- ennen kun riitti, että muisti sudarit ja vartsulaiset. Joka tapauksessa se sisällöllinen rikkaus, joka perustuu yhteistyöhön, tasa-arvoon ja luonnossa olemiseen ja liikkumiseen, on onneksi säilynyt. Toivotaan, että meidän pieni mies imee itseensä myös ihastuksen luontotouhuiluun - bonuslapsi onkin jo omassa lippukunnassaan mukana toisaalla.

Takaisin blogimaailmaan

Minulla on ollut ikävä blogin kirjoittamista. Yritin välissä aloittaa toisenkin blogin. Sellaisen asiapitoisen, mutta eihän siitä tullut mitään. En minä jaksa kirjoittaa asiaa, vaan haluan pikemminkin vain fiilistellä koti- ja retkikuulumisia, laittaa itselle muistoksi kuvia lapsen ja elukoiden kasvusta ja ihmetellä joka vuosi uudelleen sitä, kun tomaatit kypsyvät ja langat viuhuu puikoilla.

Siispä paluu tänne kotiblogiin ilman mitään tavoitteita.

Lapsikin on välissä kasvanut melkein vuoden verran! Kun viimeisissä kuvissa täällä köllöteltiin mahallaan lattialla, saa nykyään laittaa rastin seinään, jos Max pysyy muutaman minuutinkaan paikoillaan. Pieni, reilun vuoden ikäinen poikanen vilistää nyt pitkin asuntoa, kiipeilee ihan joka paikkaan ja kertoo omia vitsejään toistaiseksi melko käsittämättömällä kielellä - mutta ei sen väliä, kun kuuntelee tuota kikatusta ja höpötystä. Riemukasta se on joka tapauksessa.

Maxin lempiasioita ovat nykyään ankat ja kaikki, mikä sanoo Kvaak! Kvaak! Ja kaikki sanoo Maxin mielestä Kvaak! Kvaak! Karhu biologisessa museossa, museon lipunmyyjä tiskin takana, varikset pihalla ja viiriäiset kotihäkissä. Kvaak! Kvaak! siis teillekin ja toivottavasti joku vielä vilkaisee tätä blogia jatkossakin!

Luvassa siis edelleen retkiä ja seikkailuja, lapsia ja elukoita, partsaa ja matkoja, käsitöitä ja kasvimaata - ei mitään turhan vakavaa, mutta sitä itseään: meidän elämää.