2/10/2014

Maailman paras näkkäri + vauva 4 viikkoa

Maailman parhaan (ja helpon) näkkärin ohje tännekin mukaan. Olen niin koukussa! Voisin elää tällä ja kasvissosekeitolla (ja hedelmillä) päiväkausia. Ja takaan, että on jokainen muukin syöjä jää koukkuun, jos sattuu tykkäämään siemenistä yhtä paljon kuin minä. Puhtaan kauran kanssa tehtäessä tämän pitäisi sopia keliaakikollekin.

Ohje on alunperin jostain lehdestä. Selvitellään kenties jossain vaiheessa tarkemmin mistä, mutta epäilen Pirkkaa, koska alkuperäisessä ohjeessa suositellaan sekä kananmunia että auringonkukansiemeniä Pirkka-versioina...


Höysteenä kuvia parin viime päivän ajalta. Vauva on tänään jo 4 viikkoa vanha poika ja vaunulenkeillä ollaan käyty taas ihmettelemässä tätä helmikuista keliä. En tiedä kaipaako tässä vaiheessa enemmän oikeaa lumipeitettä ja valkoista maisemaa - vai suosiolla jo kevättä ja sulia teitä.


Helppo siemennäkkäri (1 pellillinen)

3 kananmunaa
1 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
180 g auringonkukansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
1 dl kaurahiutaleita
ripaus suolaa
2 rkl perunajauhoja

Sekoita ainekset pehmeäksi taikinaksi ja levitä pellille mahdollisimman ohueksi kerrokseksi. Paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Leikkaa levy kuumana paloiksi ja anna jäähtyä.

(Tee samantien 2-3 pellillistä, niin ei harmita, kun näkkärit loppuu kesken...) Itse en löytänyt lähikaupoista seesaminsiemeniä, joten korvasin ne kurpitsansiemenillä. Toimii yhtälailla.

Parhaimmillaan oivariinin ja juuston kanssa.

6 kommenttia:

  1. Olettepa onnellisen näköisiä <3 Tuota näkkäriähän pitää kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - onnea täällä kyllä piisaakin <3 Ja suosittelen ehdottomasti - minä olen edelleen koukussa!

      Poista
  2. Kiitos reseptistä. Teimme pojan kanssa sitä jo eilen ja heti tupla annos... olisi saanut olla tripla =) Todellä hyvää!
    Oikein ihania vauvantuoksuisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Vauvantuoksu on kyllä niin parhautta. Voittaa jopa koiranpentujen tuoksun.

      Poista
  3. Tein näkkäriä, voi miten hyvää! Kiitos! :) Oli oikein mainio kaveri linssikeitolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että maistui! :) Meillä tämä on edelleen ihan vakkariruokana mulla jokapäiväisessä käytössä.

      Poista