Paluu arkeen alkaa realisoitua

Pieni nuhanenä katsoo sylissä viltin alla Mikko Mallikasta. Mies on Jäämerellä taas kalastamassa turskaa, seitä ja makrillia. Kahvi jäähtyy kuppiin ja kalenteri täyttyy menoista ennen kuin arki on edes ehtinyt alkaa. Miten tästä osaa taas heittäytyä ihmisten ilmoille? Ja saada kiinni siitä rytmistä, mitä koko muu maailma elää?

Todellisuus alkaa selvästi iskeä nyt kasvoille, kun on enää kaksi aamua siihen hetkeen, kun pitää viedä lapsi päiväkotiin kolme tuntia ennen normaalia heräämisaikaa ja nousta itse bussiin.

Elokuun eloa

Elokuun eloa kotona ja lähimetsissä. Arki on muuttumassa kovasti. Max aloittaa päiväkodin ja minä vaihdan vähitellen alaa aloittamalla huomenna Turun yliopistossa graduseminaarissa elämäni kolmannen gradun. Samaan aikaan jännää ja turhauttavaa muuttua taas opiskelijaksi. Toisaalta olen tähän mennessä valinnut aina alani vain mielenkiinnon mukaan - työtilanteesta välittämättä. Tällä kertaa toisinpäin ja olen menossa viimein vahvasti työllistävälle alalle. Kai sitä alkaa vähitellen aikuistua ja töissäkin kiinnostaa muukin kuin se, että se on vain kivaa! Jospa pätkätöiden ajat olisivat viimein mun osalta ohi, kunhan tämä tutkinto on parin vuoden sisällä kasassa.

Mutta viimeisiä, vapaita kesäpäiviä on vielä vietetty. Marjametsässä, kotona virkkuukoukun kanssa, kotipihan hiekkalaatikolla.

Ja vielä se, mitä ei saa ääneen sanoa: Kohta on syksy, paras vuodenaika - jee!